Lauri Halonen jatkoi loistavia otteitaan ”Lakuauton” ratissa, kun crosskartien SM-sarjan toinen osakilpailu ajettiin Honkajoella Pesämäen moottoriradalla.
11-vuotias Halonen ajaa SM-sarjan lisäksi RallyX Nordic sarjaa, ja on selvittänyt tiensä finaaliin jokaisessa kauden kahdeksassa kilpailussa. Honkajoella ajettu finaali oli armoton taistelu, Halonen suoriutui maaliin kahdeksantena. Kilpailussa ajettiin kolme alkuerää ja finaalit.
– En ollut aiemmin ajanut kilpaa tällä radalla, mutta löysin harjoituksissa hyvän vauhdin. Ensimmäiseen erään lähdin ajamaan vain puhdasta ajoa, se onnistui ja sain hyvän fiiliksen ajamiseen. Toisessa alkuerässä tuli pieniä osumia ja sen jälkeen ajo vähän sekosi. Viimeinen alkuerä oli taas onnistunut, sieltä tuli voitto ja samalla hyvä luotto finaaliin.
Finaalin startti oli tasainen, ja oikealle kaartuvassa ensimmäisessä mutkassa erittäin ahdasta. Takarivistä lähtenyt Halonen havitteli jo kolmospaikkaa, mutta joutui keskelle taistelutannerta, sai osumia ja putosi kuudenneksi. Tiukka taistelu jatkui läpi finaalin, maaliin Halonen tuli kahdeksantena.
– Mentiin ensimmäiseen mutkaan, siinä oli todella kinkkiset paikat, ratti heilui kivasti ja mentiin sinne tänne. Oli vähän kiistaa nelospaikasta, toisessa mutkassa kaveri antoi pusun, ajauduin radalta pöperölle ja menetin sijoituksia. Viimeisillä kierroksilla vielä yksi kaveri meni vähän leveäksi ja kuittasin sen, maalissa olin kahdeksantena. Oli kiva päästä finaaliin, mutta olisihan se ollut kivempi päästä palkintokorokkeelle. Seuraavassa kisassa sitten, Halonen sanoo.
Seuraavan kerran Halonen kilpailee Karstulassa Crosskart SM -sarjan kauden kolmannessa osakilpailussa, sarjaa on jäljellä vielä kolme osakilpailua.
Tulokset, Xtrem Junior:
1) Mikael Uitto 3.31,618
2) Aleksi Suono +3,961
3) Joonatan Ylilammi +5,599
…
8) Lauri Halonen +10,053
Teksti: Lauri Halosen viestintä, Toni Lönnroos