Henri Haapamäki luottavaisena Jalasjärvelle – ”Koitetaan lyödä kiilaa kärjen väliin”

Rallicross SM-kauden toinen osakilpailu ajetaan Jalasjärvellä, Murtoharjun moottoriradalla tulevana lauantaina.

Honkajoella kauden ensimmäisen osakilpailun ensimmäisessä alkuerässä sattuneen moottoririkon takia kisan keskeyttämään joutunut Sastamalan Autourheilijoiden Henri Haapamäki on saanut Ford Fiesta SuperCar-auton jälleen iskuun ja on valmis taistelemaan kärkisijoituksista.

Heti edellisen kisan jälkeen Pekka Lindholm ja Haapamäen oma tiimi parsivat auton jälleen kuntoon ja testipäiviä on mahtunut sarjan pienen tauon väliin kaksi samaisella Murtoharjun radalla.

– Auto tuntuu mielestäni hyvältä ja lähdötkin sujuivat hienosti, saatiin vielä toiselle testipäivälle mukaan ammattiapua AJL Engineeringiltä, joten kyllä tässä on positiiviset tunnelmat ennen kilpailua, Haapamäki kertoi.

Viime vuonna kokonaan peruttu SM-sarja laittoi suurelta osin jäihin myös fanituotemyynnin, joka on iso osa Haapamäen tiimin toimintaa. Tulevana viikonloppuna ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuoteen on myös yleisö mukana ja se saa Haapamäen fiilikset kisasta entistä korkeammalle.

– Kyllä yleisön pääsy paikalle tuo ihan eri tunnelman kisapäiviin, kun sata- ellei jopa tuhatpäinen ihmismeri kannustaa ja pauhaa. Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun itse pääsen ajamaan yleisön edessä SuperCar-autolla. Onhan se ihan huikeaa, Haapamäki tunnelmoi.

Kovimmiksi vastustajikseen Jalasjärvellä Haapamäki nostaa kolme nimeä ylitse muiden, ensimmäisen osakilpailun voittanut Jere Kalliokoski, vierailun SM-osakilpailuun tekevän Jesse Kallion sekä J-P Rajalan.

– Kova on porukka Jalasjärvellä. Koitetaan lyödä kiilaa kärjen väliin, ottaa hyvät startit ja sitä kautta päästä hyville sijoituksille. Tottakai tässä on hiukan pidettävä järkikin mukana, kun meillä on jo se yksi nollakisa otettu tälle kaudelle ja pitkässä sarjassa pisteitä on saatava, Haapamäki päätti.

Jalasjärven osakilpailu polkaistaan käyntiin lauantai-aamuna vapailla harjoituksilla klo 9 alkaen, kilpailu päättyy palkintojenjakoon klo 16:30. Yleisö on ensimmäistä kertaa liki kahteen vuoteen tervetullut seuraamaan kisaa paikan päälle, mutta kilpailua voi seurata myös Moottoriurheilu.tv:n YouTube-kanavalta striimattavan livelähetyksen kautta.

AIKATAULU
9:00 Warm-up
10:30 Alkuerät 1-3
15:00 Semifinaalit
16:00 Finaalit
16:30 Palkintojenjako

TULOKSET
LIVELÄHETYS

Teksti: Henri Haapamäki RX -tiedotus / Patrick Rupponen
Kuva: Toni Ollikainen

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close