Rallicrossin SM-pisteistä taistellaan viikonloppuna Jalasjärvellä

Rallicrossin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan tulevana lauantaina Jalasjärvellä, Murtoharjun moottoriradalla. Tällä kertaa pitkästä aikaa myös yleisö on tervetullut paikan päälle!

Kaudella 2019 Jalasjärvellä ajettiin SM-sarjan avauskilpailu, tuon kisan vei nimiinsä tällä hetkellä Supercar-luokan kärkipaikkaa pitävä Jere Kalliokoski.

– Totta kai lähdetään uusimaan avauskisan voittoa, tai ainakin yrittämään. Auto pitäisi olla nyt ainakin kunnossa ja kuskikin iskussa. Se jää sitten nähtäväksi mitä muut on tehnyt tauolla. Jalasjärven radasta tykkään paljon, se on yksi Suomen hienoimpia. Pitkiä hienoja kurveja joita saa loikoottaa menemään, Kalliokoski totesi kisan alla.

Honkajoen SM-avauksen jälkeen luokassa Kalliokosken perässä tasapisteissä ovat Mika Liimatainen sekä Joni-Pekka Rajala.

Myös ensimmäistä kokonaista kauttaan ”kuninkuusluokassa” ajava Henri Haapamäki on saanut autonsa jälleen iskuun ja lähtee varmasti nälkäisenä jahtaamaan luokan kärkeä Jalasjärvellä.

Yksi mielenkiintoisimmista nimistä tässä kilpailussa lienee rallicrossin Supercar-debyyttinsä tekevä Jesse Kallio, joka lähtee Betomik Racingin Saabilla haastamaan sarjan kärkikuskeja. Kallio on kilpaillut viime kaudet lähinnä kansainvälisissä sarjoissa, ja myös kuluvalle kaudelle on luvassa kisoja MM-sarjan uudessa RX2e-luokassa.

Olli Lahden komennossa toiseen osakilpailuun

SRC-luokan voitosta nähtiin komea taistelu avauskilpailussa. Olli Lahti jätti ”Jonttu” Rajalan finaalissa taakseen ja pääsee starttaamaan Murtoharjulla luokan kärkipaikalta.

– Kyllähän se on hienoa, että pystyy ”Jontunkin” joskus voittamaan ihan ajamalla, Lahti totesi avauskisan finaalin jälkeen.

Luokan kolmannella sijalla on tällä hetkellä Ville Mikkonen, joka pääsi juhlimaan voittoa edelliskaudella Jalasjärven radalla, tuolloin tosin Autokrossi-luokassa.

Autokrossi-luokassa riittää mielenkiintoa

Kaikissa kolmessa SM-luokassa jo toista kautta putkeen kilpaileva Joni-Pekka Rajala ajoi Datsun Finnillään komeaan Autokrossi-luokan voittoon kauden ensimmäisessä osakilpailussa. Luokka on jälleen tällä kaudella erittäin tasaväkinen, se päästiin todistamaan jo heti Honkajoella.

Jori Seppälä keräsi SM-avauksesta toiseksi korkeimman pistepotin, ja on ilman ongelmia varmasti voittotaistelussa mukana myös tulevana viikonloppuna.

SM-pisteissä kolmantena on liekehtivää Datsun Finniä ajava Tuomas Venäläinen, joka taipui hienon taistelun jälkeen Rajalalle Honkajoen finaalilähdössä. Murtoharjun radalla on mahdollisuudet Datsun Finnien väliseen revanssiin.

Ennakkolipunmyynti käynnissä

Paikalle saapuvalle yleisölle suosittelemme ennakkolippuja, jotka saat hankittua kätevästi netistä. Lippuja myydään myös portilla.

Mikäli et pääse saapumaan Jalasjärvelle, kilpailun livestream -lähetys on katsottavissa Moottoriurheilu.tv:n YouTube -kanavalla.

Rallicross on parasta paikan päällä!

Ennakkoliput
Rallicross SM -livelähetykset

Aikataulu:
9:00 Warm-up
10:30 Alkuerät 1, 2 ja 3
15:00 Semifinaalit
16:00 Finaalit
16:30 Palkintojenjako

Paikka: Murtoharjun moottorirata, Ikkeläjärventie 968, 61680 Jalasjärvi

Järjestäjä: JaMoKe MK/UA

Tulospalvelu
Osallistujat

Teksti: Rallicross SM / Viestintä
Kuva: Toni Ollikainen / AKK

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close