Juha Rytkönen tykitti voittoon Hyvinkäällä – Jere Kalliokoskelle Supercar-luokan Suomen mestaruus!

Hyvinkään Vauhtipuistossa kilpailtiin viikonloppuna rallicrossin SM-pisteistä ensimmäistä kertaa kauden 2017 jälkeen. Paluu Hyvinkäälle oli myös onnistunut. Kilpailu oli kovatasoisin pitkään aikaan, ja yleisö pääsi nauttimaan huipputason rallicrossista varsin mainioissa olosuhteissa.

Supercar-luokassa Jere Kalliokosken täydellisesti sujunut kausi sai kruunun, kun alahärmäläinen varmisti Suomen mestaruutensa jo Hyvinkäällä alkuerien jälkeen. SM-kulta on Kalliokoskelle uran toinen rallicrossin ”kuninkuusluokassa”. Ensimmäinen irtosi kaudella 2016.

– Paljon tämän eteen on tehty keväästä asti töitä ja nyt päästiin tavoitteeseen, joten todella hyvältä se tuntuu, Kalliokoski iloitsi varikolla tuoreeltaan.

Kalliokoski voitti kauden kolme ensimmäistä osakilpailua, ja on dominoinut SM-sarjaa näytöstyyliin.

– Totta kai se hyvältä tuntuu aina olla kärjessä, tuloksien takiahan tätä hommaa tehdään, totesi Kalliokoski.

Hyvinkään kilpailussa nuorukaiselle löytyi kuitenkin haastaja ensimmäistä kertaa tällä kaudella. SM-sarjaan hetkellisesti paluun tehnyt, kauden 2019 Supercar-luokan Suomen mestari, Juha Rytkönen tykitti komeaan voittoon ennen Kalliokoskea ja kolmanneksi ajanutta Henri Haapamäkeä. Myös SM-debytantti Rasmus Tuominen esitteli komeita otteita ensimmäisessä Supercar-luokan kilpailussaan, nuorukaiselle tuloksena finaalin neljäs sija.

Rytkösen ja Kalliokosken välillä nähtiin lauantaina läpi päivän tiukkaa taistelua, mikä kääntyi finaalissa lopulta MM-sarjaakin kiertävän Rytkösen nimiin.

– Oli mukava taistelu Jeren (Kalliokoski) kanssa, kyllä tänään joutui todellakin ajamaan kilpaa. Onhan se nyt siistiä, että saa kamppailla ihan oikeasti, mutta rehdisti, sitä pystyy arvostamaan, Rytkönen kommentoi tyytyväisenä.

Rytkösen kausi jatkuu vajaan kahden viikon kuluttua Latviassa, jossa ajetaan MM-kauden neljäs ja viides osakilpailu.

Rajala voittoihin SRC- ja Autokrossi -luokissa

SRC-luokassa tilanne kiristyi kärkikolmikon osalta entisestään. Joni-Pekka Rajala ajoi Hyvinkäällä voittoon ja nousi samalla Ville Mikkosen ohi SM-sarjan piikkipaikalle. Mikkonen oli viikonloppuna kyllä erinomaisessa vauhdissa, mutta joutui keskeyttämään finaalin teknisiin ongelmiin. Toiseksi ajoi SM-kolmosena oleva Olli Lahti ja kolmannen palkintokorokepaikan nappasi Christian Jensen.

– SRC meni hienosti, finaalissa hyvä startti ja onnistunut jokeritaktiikka. Lähdöt oli todella kovia taas tänään. On hienoa, että saa ajaa kunnolla kilpaa loppuun asti. Hyvä fiilis jäi, Rajala iloitsi.

Autokrossi-luokassa nähtiin kymmenyksien taistelu voitosta. Aatu Matikainen oli lähes koko päivän askeleen edellä muita. Finaalissa tilanne kuintenkin kääntyi kuitenkin kolmessa luokassa urakoivan Joni-Pekka Rajalan eduksi. Ruutulipulla kaksikon ero oli ainoastaa 0,035 sekuntia! Kolmanneksi luokassa ajoi Jere Tikka.

Rajala nappasi Hyvinkään osakilpailusta komeat kaksi ykkössijaa, myös Supercar-luokassa vauhti riitti finaaliin asti.

Voittonsa ansiosta ”Jonttu” vankisti asemiaan Autokrossi-luokan kärkipaikalla, kun ajamatta on enää kauden päätöskilpailu Kaanaa Centerissä.

– Oli kymmenysten peliä finaalissa. Hyvä jokeritaktiikka ja sitten antoi mennä vaan. Aatu (Matikainen) antoi kovan vastuksen tänään, mutta lopulta hyvä, että kääntyi meille. Tärkeät pisteet saatiin, joten tosi tyytyväinen täytyy olla, Rajala kommentoi.

Rallicrossin SM-kausi 2021 huipentuu vajaan kahden viikon kuluttua Kaanaa Centerissä.

Pistetilanteet 4/5 osakilpailun jälkeen

SuperCar
1. Jere Kalliokoski 116p
2. Joni-Pekka Rajala 79p
3. Mika Liimatainen 76p
4. Jari Tuuri 63p
5. Henri Haapamäki 60p

SRC
1. Joni-Pekka Rajala 101p
2. Ville Mikkonen 100p
3. Olli Lahti 95p
4. Christian Jensen 74p
5. Juha-Pekka Pesonen 67p

Autokrossi
1. Joni-Pekka Rajala 92p
2. Mika Liimatainen 83p
3. Jere Tikka 80p
4. Jori Seppälä 78p
5. Tuomas Venäläinen 71p

Kaikki tulokset ja pistetilanteet

Teksti: Rallicross SM -viestintä
Kuva: Toni Ollikainen / AKK

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close