Crosskart Winter SM -talvisarja käynnistyi Pasi Penttisen komennossa Pieksämäellä

Kolme osakilpailua käsittävä Crosskart Winter SM -talvisarja polkaistiin lauantaina käyntiin kirpsakassa pakkaskelissä Paltasen Autourheilukeskuksessa, Pieksämäellä. Crosskartien lisäksi Paltasella ajettiin rallisprintin kansallinen kilpailu.

Crosskartien kuninkuusluokka Xtrem kulki Pasi Penttisen komennossa. Penttinen kirjautti päivän nopeimman ajan ja saalisti tämän ansiosta korkeimman pistepotin avauskilpailusta.

– Kisa meni yli odotusten, kuitenkin ainoastaan pari kertaa on ehtinyt treenata tänä talvena. Ekalla vedolla tuli nopein aika ja toisella toiseksi nopein, se riitti tänään voittoon. Tarkkana tuolla penkkojen keskellä saa olla, kun näillä crosskarteilla pienetkin osumat voi pilata kisan kokonaan, Penttinen kommentoi voitokkaan avauskisan jälkeen.

– Nöyrin mielin lähdetään kohti seuraavaa osakilpailua. Ei pidä lähteä takki auki, seura on kohtalaisen kova kuitenkin tässä luokassa. Mutta totta kai kun kypärä vedetään päähän niin täysillä lähdetään taistelemaan, Penttinen toteaa.

Kakkossijan nappasi toisessa lähdössä parasta vauhtia pitänyt Jari-Matti Tiilikka. Luokassa kolmanneksi ajoi puolestaan päivän toiseksi kovimman ajan kellottanut Joni-Pekka Rajala.

Xtrem Junior -luokassa päivän nimi oli Lauri Halonen. Nuorukainen ajoi luokan pohja-ajat molemmilla kierroksilla ennen toiseksi sijoittunutta Mikael Uittoa. Kolmanneksi korkeimmat SM-pisteet saalisti Ilari Sääskilahti.

Hallitseva Suomen mestari Joona Ojala jatkoi vahvoja otteita ja tykitti voittoon 125cc -luokassa. Toiseksi ajoi Jesper Rantanen ja kolmanneksi Peppi Keski-Korsu.

85cc -luokan voittoon ajoi molemmilta kierroksilta täydet pisteet kerännyt Alex Anttila. Toisen sijan nappasi Iivari Männistö ja kolmanneksi korkeimman pistepotin Peppi Keski-Korsu.

Paltasen radalla nähtiin myös Mini-luokan vauhdikasta menoa, kun Viljami SaarinenEetu KoramoKasper Rajala sekä Matilda Viitanen starttasivat crossikautensa. Mini-luokka on harrasteluokka, jossa kaikki osallistujat palkitaan maksimipistein.

Sarja jatkuu 12. helmikuuta Alahärmässä.

Pieksämäen osakilpailun tulokset

Teksti: Crosskart SM -viestintä
Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close