Lauri Halonen ajoi voittoon Crosskartien SM-avauksessa – ”Jännitti niin, että sydän hakkasi”

Kouvolalainen Lauri Halonen, 12, ajoi selvään voittoon Crosskart Winter SM -talvisarjan avauksessa Pieksämäellä lauantaina. Xtrem Junior-luokassa kilpaileva Halonen oli nopein sprinttityyppisen kilpailun molemmilla kierroksilla, ja nappasi kauden avauksesta maksimipisteet.

Voiton avain oli ensimmäisen kierroksen täydellinen onnistuminen, Halonen oli neljä sekuntia kilpakumppaneitaan nopeampi. Suorituksen arvoa nostaa se, että Halosen ajama pohja-aika oli koko kilpailun kolmanneksi paras!

Crosskart Winter SM-sarjassa ajetaan kolme osakilpailua, Pieksämäen jälkeen on vuorossa Alahärmä 12. helmikuuta ja kauden viimeinen kilpailu ajetaan Oulussa helmikuun viimeisenä viikonloppuna. Pieksämäellä oli kilpailupäivänä mukavan talvinen pakkaskeli, kapean radan pituus oli kolme kilometriä. Ydrefalk Junior-autolla, eli ”Lakuautolla”, ajava Halonen aloitti hyvin kellottaen ensimmäisellä kierroksella murskaavan pohja-ajan.

– Alkuun vähän jännitti, kun en tiennyt miten kovaa muut menevät, lähtöviivalla ennen omaa vuoroa sydän hakkasi aika kovaa. Kaiken lisäksi vähän sähläsin alussa, meinasin sammuttaa auton lähtöön, ja ensimmäisessä mutkassa jouduin nostelemaan kypärän visiiriä ylös kun se häiritsi. Ajoin varmaa ajoa, maalissa tuntui että nyt ei kyllä mennyt mihinkään, mutta kello oli eri mieltä, Halonen kertaa ensimmäisen kierroksen ajoaan.

Toiselle kierrokselle lähdettäessä radalle oli levinnyt lunta, eikä selkeitä puhtaita ajolinjoja ollut, joten Halonen otti kierroksen varovaisesti. Sekin riitti pitämään kilpakumppanit takana, tuloksena oli jälleen kierroksen paras aika.

– Toisella yrityksellä ei enää ollut yhtä kova jännitys päällä, mutta edelleen vähän oli perhosia vatsassa. Nyt sain hyvän lähdön, ja ajoin vain varmistellen. Joissain kohdissa oli levitetty penkkoja, ja radalla oli aika paljon pöperöä. Tiesin että nyt tulee vähän huonompi aika, mutta se riitti silti kierroksen pohjiin. Tuli hyvä fiilis kisasta, oli tärkeää saada onnistuminen kauden alkuun, Halonen päättää.  

”Harjoitus tekee mestarin” -sanonta on iskostunut kouvolalaiseen, sillä Halonen ajoi Sami-isän kanssa kilpailun jälkeen reilun kolmensadan kilometrin siirtymän Etelä-Savosta lounaiseen Suomeen, Marttilaan. Matkan tarkoituksena on tietenkin kilpailla, sunnuntaina ”Lakuauto” oli vauhdissa Marttilan rallisprintissä. 

Tulokset, Pieksämäki – Xtrem Junior

1) Lauri Halonen 2:32.79
2) Mikael Uitto 2.36,87
3) Aleksi Suono 2.37,47

Pistetilanne 1/3 – Xtrem Junior

1) Lauri Halonen 30p
2) Mikael Uitto 27p
3) Ilari Sääskilahti 25p

Teksti: Toni Lönnroos / Lauri Halosen viestintä
Kuva: Taneli Niinimäki

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close