Joni-Pekka Rajala kolmesti hopealle Kouvolassa

CrossCar- ja Open 2WD -luokissa Pohjois-Euroopan mestaruuspisteistä RallyX-sarjassa ajavan Joni-Pekka Rajalan ajosuoritukset puhuivat puolestaan sarjan kolmannessa ja neljännessä osakilpailussa Kouvolassa.

Rajala rakensi Open 2WD -luokan osakilpailuista huiman jännitysnäytelmän noustuaan takaa-ajajan paikalta satakunta hevosvoimaa tehokkaampien isomoottoristen SRC-luokan autojen joukossa molempien osakilpailujen hopeatilalle. Kuin pisteeksi i:n päälle porilainen kiirehti ruotsalaiskuljettaja Oskar Anderssonin kannoilla kakkostilalle myös CrossCarien jälkimmäisessä osakilpailussa.

– Nyt on takana taisteluvoitto. 2WD:n ensimmäisessä finaalissa jouduin mukaan kolarisumaan, jossa auto pääsi sammumaan. Onneksi isommilta vaurioilta vältyttiin ja auto käynnistyi uudelleen. Jäin kuitenkin muista jälkeen eikä auttanut muu kuin pistää kaikkensa peliin. Toisessa finaalissa vältyttiin kolhuilta, mutta periksi ei siinäkään saanut antaa pätkääkään, Rajala kertasi raivoisalla takaa-ajolla saavutettuja hopeasijoituksiaan.

– Tämä oli ehdottomasti yksi tasokkaimmista kilpailuista, joita olen ajanut. Molemmat luokat ovat äärimmäisen tasaväkisiä ja seuraavaa, Latvian osakilpailua ajatellen, näyttää hyvältä. Tietenkin viime kädessä paljon riippuu siitä, keitä kuljettajia siellä saa vastaansa, vaikka Bikerniekin rata onkin entuudestaan tuttu, arvioi ennen Latvian kilpailua kolmen viikon kuluttua crosskartin SM-osakilpailussa Oulussa ajava porilaistaituri.

Sarjan seuraavat osakilpailut ajetaan Latviassa, Riian Bikerniekissä 8.-10. heinäkuuta.

RallyX-sarjan pistetilanteet neljän osakilpailun jälkeen:

CrossCar
1. Thomas Eek Murstad 84p
2. Patrik Hallberg 82p
3. Oskar Andersson 75p
4. Pasi Penttinen 70p
5. Joni-Pekka Rajala 69p

Open 2WD
1. Viktor Johansson 79p
2. Joni-Pekka Rajala 69p
3. Jonas Dalseth Jacobsen 54p
4. Micke Nilsson 53p
5. Olli Lahti 52p

Kaikki tulokset

Teksti: Rajala Motorsport
Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close