Mika-Matias Huttula oli Xtrem-luokan ykkönen Joensuussa – Mikael Uitto onnistui Xtrem Junioreiden finaalissa

Joensuussa ajettiin viikonloppuna Crosskart SM -kauden neljäs osakilpailu osittain haastavissa ja vaihtelevissa olosuhteissa. Vettä tuli lauantaina taivaan täydeltä, mutta sunnuntai vietiin läpi lähes kokonaan kuivassa kelissä.

Kaksipäiväinen Mekonomen Rallicross SM & Crosskart SM -kisaviikonloppu ajettiin yhdessä rallicrossin SM-sarjan kanssa.

Xtrem-luokassa voittoon ajoi Järviseudun UA:n Mika-Matias Huttula ennen Lempäälän UA:n Antti Kulmalaa ja SM-sarjan kärkimiestä K-KUA:n Jake Hurskaista.

– Kisan alku meni jotenkin vaisusti, mutta loppua kohden parani. Finaaliin oli hyvä startata tällä kertaa keskirivistä, Huttula kommentoi A-finaalin jälkeen.

Huttula ja Kulmala eivät osallistu SM-sarjaan, joten Hurskainen kasvatti kolmannella sijalla pistejohtoaan, kun kautta ajamatta on enää yksi osakilpailu.

Uitolle kauden toinen voitto

Viime viikonloppuna RallyX-sarjan mestaruuden napannut Honkajoen MK/UA:n Mikael Uitto onnistui Xtrem Junioreiden A-finaalissa. Uitto oli alkuerien jälkeen vasta sijalla kuusi, mutta finaalin nappilähtö nosti nuorukaisen kärkipaikalle ja voittoon.

 – Vaikeuksia oli lähtöjen kanssa, mutta onneksi finaalissa tuli sitten hyvä lähtö ja siitä kärkeen. Porissa on sitten tiukkaa kisaa Joonatanin kanssa mestaruudesta, Uitto lupaa.

Luokan toiseksi korkeimman pistepotin saalisti sarjan pistekärjessä majaileva Karvian UA/MK:n Joonatan Ylilammi. Kolmanneksi ajoi Kouvola Circuitia edustava Lauri Halonen.

Ylilammi pisteykkösenä kahdessa luokassa

Ylilammi nousi SM-sarjan kärkipaikalle myös 125cc -luokassa, vaikka taipuikin A-finaalissa AL-Härmän Joona Ojalalle. Myös Ojala nousi voittonsa ansiosta SM-pisteissä pykälän ylöspäin kolmannelle sijalle.

– Hyvältä tuntuu, vaikeuksien kautta voittoon. Viimeinen kisa pitäisi vielä voittaa, niin voisi vielä voittaa sarjan, mutta top3-sijoituskin olisi ihan hyvä, Ojala sanoo.

Toisena ennen päätöskilpailua on Joensuun finaalissa keskeyttämään joutunut AL-Härmän Jesper Rantanen.

Joensuussa kolmanneksi ajoi Oulun Urheiluautoilijoiden Eemil Piira.

Perämäki jatkaa sarjan kärkipaikalla

85cc -luokan SJM-pisteistä nähtiin myös jännittävä kamppailu, kun voittoon ajanut Kankaanpään UA:n Iivari Männistö ja Keuruun UA:n Minea Perämäki heiluttivat ruutulippua alle sekunnin erolla toisistaan.

– Oli aika kova kisa, voitto tuntuu hyvältä, Männistö totesi tyytyväisenä.

Kolmanneksi ajoi Laukaan Moottorimiesten Alex Tikkinen. Perämäki jatkaa pistetaulukon kärjessä neljän osakilpailun jälkeen.

Mini-luokassa nähtiin Ylämyllyn moottoriradalla radalla komeasti 14 kuljettajaa, kun Viljami SaarinenMatilda ViitanenPeetu ValkonenEemi KoivistoAlpo VainikkaEino RaappanaNiku PalojärviElias KivimäkiOnni KauhanenJessica LehtiniemiSanteri SaarinenKasper RajalaIines Tapojärvi ja Niilas Tapojärvi esittelivät ajotaitojaan kokeneempien kuskien rinnalla.

Crosskartien SM-kausi huipentuu 13. elokuuta, kun kauden päätöskilpailu ajetaan Hangassuon radalla Porissa.

Kaikki tulokset

Teksti: Taneli Niinimäki / Crosskart SM -viestintä
Kuva: Toni Ollikainen / AKK

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close