Rallicross palaa legendaariselle Ahvenistolle – ”Nyt mennään takaisin sinne mistä laji on Suomessa tunnettu”

Rallicross palaa Hämeenlinnan legendaariselle Ahveniston moottoriradalle 13 vuoden tauon jälkeen, kun se toimii ensi kaudella näyttämönä uudistetun rallicrossin ja crosskartien SM-sarjan avausosakilpailulle. Rallicrossiin käytettävän radan osan kunnostamistyöt aloitettiin maansiirtotöillä marraskuun lopussa, ja työt jatkuvat keväällä lumien sulettua.

Ahvenistolla on järjestetty sen yli 50-vuotisen historian aikana lukuisia suuria moottoriurheilutapahtumia, joita moottoriradan rinteille on kerääntynyt parhaimmillaan seuraamaan peräti 45 000 katsojaa.

Myös rallicrossilla on merkittävä historia Ahvenistolla ja moni varmasti muistaa etenkin Matti Alamäen ja Seppo Niittymäen menestysvuodet 80-luvulla EM-sarjassa.

Tulevalla kaudella rallicross palaa sinne mistä lajin suosio on Suomessa alkanut. Sen toteaa myös kansainvälisesti menestyksekkään uran rallicrossissa saavuttanut Toomas Heikkinen, joka kaudella 2010 pääsi juhlimaan Ahvenistolla voittoa uransa ensimmäisessä rallicross-kilpailussa.

– Nyt mennään takaisin sinne mistä rallicross on Suomessa tunnettu. Ahveniston rata on legenda jo itsessään, toivottavasti saadaan samanlainen karnevaali kun mitä oli 80-luvulla.

– Jo tuolloin 2010 fiilisteltiin, kun Alamäki ja kumppanit oli siellä ajaneet kilpaa. Se oli itselle myös ensimmäinen kausi rallicrossin parissa ja samalla ensimmäinen kilpailu. Silloin hypättiin tuntemattomaan ja ihastuttiin lajiin saman tien, Heikkinen muistelee.

Kaudella 2010 rallicross-uraansa aloitellut Toomas Heikkinen avasi SM-kauden voitokkaasti Ahvenistolla. Kausi toi Heikkiselle heti kirkkaimman mitalin SM-sarjan kuninkuusluokassa. Kuva: Toni Ollikainen

Heikkisen mielestä on myös hienoa, että Ahveniston kaltainen rata on pystytty säilyttämään ennallaan. Hämeenlinnan keskustan kupeessa sijaitseva moottorirata on Suomessa sijaintinsa puolesta ainutlaatuinen.

– Eihän ylipäätään edes koko maailmassa ole ratoja noin lähellä keskustaa, jos katuratoja ei lasketa. Se on hienoa, että Hämeenlinnan kaupunki on mahdollistanut radan olemassaolon vielä tänäkin päivänä. Rallicross kaipaa nyt muutosta ja lajia täytyy tuoda keskeisempiin paikkoihin, Ahvenisto on siihen erinomainen valinta. Ei mitään pois muilta radoilta, mutta jos katsojakuntaa halutaan lisätä, niin tämä on oikea ratkaisu.

Rallicrossin ja crosskartin näkyvyyteen enemmän voimaa yhdistetyssä paketissa

Rallicrossin SM-sarja kokee ensi kaudella isoja muutoksia. Osakilpailuviikonlopuista tulee kaksipäiväisiä ja sarjassa nähdään mukana kaikki viisi luokkaa crosskartin SM-sarjasta. Tämä palvelee sekä kilpailijoita, osakilpailujen järjestäjiä kuin lajien seuraajiakin.

– Mun mielestä hieno uudistus. Jotenkin ollut outo tapa, että hirveällä kiireellä mennään varikolle, vedetään nopeasti treenit pois alta ja sitten ajetaan yhden päivän kisa. Hienoa, että SM-sarja on menossa samaan suuntaan mitä on maailmallakin, Heikkinen toteaa tyytyväiseen sävyyn.

Crosskartien pääluokassa ajetaan Xtrem -crosskarteilla. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Uudistukset mahdollistavat samalla sarjan urheilullisten ja kaupallisten asioiden paremman yhteensovittamisen.

– Formaattinahan rallicross on hyvä, kun kaikki tapahtuu siinä katsojan nenän edessä. Nyt pitää vain katsoa sitä isoa kuvaa, lajin pitää olla helposti tavoitettavissa. Kilpailijat monesti unohtavat sen ja toivovat, että kaikki tapahtuisi mahdollisimman lähellä kotoa. SM-sarjassa on ollut jo jonkin aikaa hyvä buumi. Nyt varmasti kaikkien ajatus on se, että väkeä saadaan mahdollisimman paljon paikalle. SRC ja Autokrossi on ollut tasoltaan äärettömän kovia, ja pikkuhiljaa myös Supercareissa on rantautunut hyvää kalustoa Suomeen.

Kuluneella kaudella SM-sarjaan osallistui 14 Supercar-luokan kuljettajaa. Kuva: Toni Ollikainen / AKK

Heikkinen nostaa tärkeänä esille myös mahdollisuuden, jonka sarjojen yhdistäminen antaa crosskarteilla lajia aloitteleville nuorille kuljettajille. Tämän myötä juniorikuskit pääsevät samalle varikolle isojen luokkien kanssa.

– Näin saadaan nuoriso pidettyä lajin parissa. Crosskarteilla ajavat junnukuskit näkevät meidän rallicrosskuskit esikuvina ja haluavat tähdätä ylöspäin lajin parissa. Se on myös rallicrossille tärkeä asia; mitä enemmän harrastajia, sitä enemmän syntyy kilpailua.

– Ja vaikka paljon on ollut puhetta aikatauluista, niin kyllä mielestäni crosskartit mahtuvat oikein hyvin mukaan samalle viikonlopulle, Heikkinen sanoo.

Tällä kaudella yhteensä peräti 18 juniorikuljettajaa taisteli SMJ-pisteistä 8-13-vuotiaille suunnatussa 85cc-luokassa. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Rallicrossin ja crosskartien SM-kausi 2023 tärähtää käyntiin 13.-14. toukokuuta Ahvenistolta, mutta nähdäänkö ”Topi” Heikkinen paikan päällä jonkinlaisessa roolissa avausviikonloppuna?

– Kyllä veri vetää rallicrossin piireihin takaisin, muutama vuosi on nyt oltu irti lajista. Katsotaan jos jonkinlainen sävel löytyisi, ja kyllä ainakin Ahveniston varikolla nähdään varmasti, Heikkinen lupaa.

Teksti: Taneli Niinimäki / Rallicross SM -viestintä
Pääkuva: Toni Ollikainen

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close