Porin seudulta kotoisin oleva Ville Jokela on virittelemässä paluuta rallicrossin SM-sarjaan, tällä kertaa Autokrossi-luokassa. Jokela kilpaili SM-sarjassa viimeksi kaudella 2021, tuolloin kuninkuusluokassa Ford Focus Supercarilla. Ajotuntumaa porilainen on kuitenkin pitänyt yllä jokamiehenluokan parissa.
– Focus oli viime vuonna siinä mallissa, että olisi täytynyt tehdä todella isot investoinnit autoon. Nuo nykyajan Supercarit on niin kehittyneitä. Jokkista ajettiin viime kaudella puolisoni Riinan kanssa ja varmasti ajetaan myös tänä vuonna, Jokela sanoo.

Nyt kuitenkin Jokelan tallissa on rakenteilla takavetoinen Autokrossi-luokan kilpuri.
– Toyota Starlet on rakenteilla. Auton historia on sellainen, että velipoika sitä rupesi rakentelemaan pari vuotta sitten, mutta nyt alettiin laittamaan vasta kunnolla hyvillä osilla kuntoon ensi kaudelle. Siihen tulee ihan Duratecin moottori, mutta on nekin hyväksi todettu. Se on hyvinkin pitkälle samanlainen mikä Jontulla (Rajala) on ollut Datsunissa.
Autokrossi on Jokelalle tuttu luokka. Ennen Supercariin siirtymistä kaksivetoisissa vierähti kaksi kokonaista kautta.
– Aluksi ajettiin BMW:llä muutama kisa, mutta se menikin sitten aika huonoon kuntoon. Sen jälkeen Toyota MR2:lla kisattiin kaksi kautta. Tuttu luokka siis siinä mielessä.
Ensimmäiselle kaudelle Jokela ei aio asettaa itselleen sen suurempia tulostavoitteita. Uuden auton kanssa riittää alkuun opettelemista.
– Kyllä ensimmäinen kausi varmasti menee vielä säätöjen hakemiseen ja auton opetteluun. Tavoitteena ensi kaudella on, että saadaan Starletista ja kuskista nopea, Jokela lataa.

Rallicross SM -sarjan ensimmäinen osakilpailu ajetaan reilun kahden kuukauden kuluttua Hämeenlinnan legendaarisella Ahveniston moottoriradalla.
– Ahvenisto ja Oulu on sellaisia missä en ole vielä ajanut, mutta Nokia tietysti myös houkuttaa. Siellä yhden kansallisen crossin ajoin MR2:lla ja voitin.
Noormarkun UA/MK:n kuljettaja antaa loppuun myös kiitosta tukijoilleen, jotka ovat projektissa mukana.
– Isot kiitokset sponsoreille, tukijoukoille ja huoltomiehille. Ilman heitä ei tällainen projekti olisi tähän väliin mahdollinen.
Teksti: Rallicross SM -viestintä
Pääkuva: Ville Jokela