Lauri Halonen aloitti vahvasti RallyX -sarjassa, kahdesti palkintokorokkeelle

Kansainväliset rallicrossin kärkinimet kokoontuivat Tanskaan, kun RallyX -sarja käynnistyi Nysumin nopealla radalla.

13-vuotias Lauri Halonen aloitti sarjan vahvasti. Lauantaina kouvolalainen ajoi kolmanneksi ja sunnuntain tuloksena oli toinen sija. Läpi viikonlopun vakuuttavasti ajanut Halonen on avausviikonlopun jälkeen Junior CrossCar -luokassa kolmantena. 

Uudella Ydrefalk -crosskartilla sarjan avausviikonloppuun lähtenyt Halonen pääsi nopeasti sinuiksi auton kanssa, vaikka harjoitusten alussa vauhti olikin vielä kuljettajan sanojen mukaan kateissa. Kilpailuissa ajettiin kolme alkuerää, semifinaalit ja päivän päätteeksi finaali kuuden parhaan kesken. Lauantain kilpailussa Halonen paransi vauhtia ja oli kahden alkuerän jälkeen kärjessä. Viimeinen erä ei onnistunut ja Halonen putosi toiseksi, mutta varmisti paikan semifinaaliin ja ajoi sen voittoon.

– Perjantain treeni meni aika huonosti, oli varovaista ajamista, mutta isä teki töitä välitysten ja iskareiden kanssa, saatiin auto alustaltaan hyväksi. Parannettavaakin vielä jäi, suorille olisi pitänyt saada enemmän vauhtia, siinä jäätiin muille, Halonen kertaa.

Finaalin lähtö oli osoitus Halosen kylmäpäisyydestä. Ensimmäisessä mutkassa Halonen onnistui nousemaan kovan kilpakumppanin, paalupaikalta lähteneen Mikael Uiton ohi kärkeen. Suomalaiset taistelivat ykköspaikasta. Ensimmäisellä kierroksella Halonen jätti pienen tilan sisämutkaan, sen käytti niskaan hengittänyt Joonatan Ylilammi hyödykseen ja nousi vuorostaan johtoon. Taustalla kauas kärjestä jäänyt viime kauden mestari Uitto ajoi raivokkaasti Halosta takaa, ja Halosen käydessä ”jokerilla”, onnistui Uitto nousemaan toiseksi. Suomalaiset hallitsivat CrossCar Junior -luokkaa, Ylilammi voitti, Uitto oli toinen, Halonen kolmas ja neljänneksi ajoi Joni Turpeinen.

– Startti onnistui ja ohitus Uitosta meni hyvin, vaikka vähän osuttiinkin. Ajauduin yhdessä mutkassa irtohiekalle ja meni vähän pitkäksi, siinä Ylilammi pääsi ohi. Lopputulos oli kuitenkin ihan hyvä, ehjä startti kauteen.

Sunnuntai noudatteli lauantain kaavaa, Halonen oli hyvässä iskussa ja raivasi tiensä finaaliin semifinaalin voitolla, tosin tiukan taistelun jälkeen. Eturivin toisesta ruudusta startannut Halonen painosti ensimmäisissä mutkissa edessä ollutta Uittoa, mutta radan pisimmän suoran avautuessa Uitto pääsi karkuun ja toiseksi ajanut Halonen keskittyi pitämään takana tulevat kurissa.

– Sunnuntain alkuerissä ei ollut mitään erikoista, mutta semifinaali ei mennyt niin hyvin, siinä oli kuski vähän ruosteessa. Finaalissa nukahdin lähtöön, Uittoa hetken kyttäsin mutta sitten se meni menojaan. Mä katsoin vain miten Ylilammi tulee takana, sillä kulki auto suorilla kovempaa. Kokonaisuudessaan hyvä kauden aloitus ja sijoitukset, vaikka olisihan se voitto ollut kiva. Uusi auto toimi hyvin, vain isompaa välitystä olisi tarvinnut että olisi kulkenut suorilla kovempaa, mutta muuten se oli todella hyvä ajettava, Halonen päättää.

Palkintokorokkeella vasemmalla Lauri Halonen, keskellä Mikael Uitto ja oikealla Joonatan Ylilammi. Kuva: RPF Media / Jari Nurminen

RallyX -sarjassa ajetaan kahdeksan osakilpailua, kaksi seuraavaa on Ruotsissa ja toukokuun viimeisenä viikonloppuna pisteistä taistellaan Halosen kotiradalla Kouvolan Tykkimäessä.

Teksti: Lauri Halosen viestintä / Toni Lönnroos
Kuva: RPF Media / Jari Nurminen

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close