Jere Kalliokoskella käynnistyy juhlakausi – kymmenen vuotta rallicrossia

Jere Kalliokoski aloittaa juhlakauden tulevana sunnuntaina 21.5. Honkajoelta, seuraavana viikonloppuna on vuorossa Kouvola. Alahärmäläisen ura alkoi kartingilla, jatkui jokamiesluokassa ja vei rallicrossiin. Kymmeneen vuoteen on mahtunut paljon, voittoja, pettymyksiä, hienoja kokemuksia ja kolme Suomen mestaruutta. 

– Ensimmäinen kausi oli 2014, ajoin Kouvolassa MM-osakilpailussa Supercar-Lite -luokassa, semissä norjalainen kaveri ajoi ”Lantan mutkassa” päälle ja siihen meni finaalipaikka. Yritin ajaa myös SM-sarjassa, mutta silloinen Toyota MR2 ei toiminut alkuunkaan. Seuraavalla kaudella alla oli uusi MR2, se oli parempi, mutta alkukausi meni penkin alle, Kouvolassa irtosi vauhtipyörä ensimmäisessä alkuerässä ja Hyvinkäällä putosi koko moottori jossain finaalissa. Sen jälkeen alkoi mennä paremmin, Kauhajoella ajoin uran ekat pohjat ja loppukaudella olinkin aina A-finaalissa. Seuraavaksi kaudeksi (2016) vaihdettiin Supercar-luokan Skodaan, ja sillä tulikin heti Suomen mestaruus. Pari seuraavaa kautta meni Euroopassa, ensin Albatec -tiimissä Peugeotilla, samaan aikaan ajoin myös Suomessa SM-hopealle, se oli aika raskas kausi armeijoineen ja ulkomaan reissuineen. Seuraavana vuonna, 2018, ajoin G-Fors -tiimin Rellulla, se oli nopea mutta kun tiimi ei huoltanut sitä tarpeeksi, niin se hajosi aika usein, vain kotikisassa Loheacin radalla Ranskassa kaikki toimi ja olin finaalissa viides. 2019 oli myös kiireinen, ajoin oman tiimin Fiestalla RallyX -sarjaa, yhtä vaille kaikki SM-osakilpailut, ja Ruotsin ja Etelä-Afrikan MM-kisat. Koronakaudella 2020 ajoin vain Suomen MM-osakilpailun, ja rata SM-sarjan Bemarilla. Kaksi edellistä kautta on mennyt täysipainoisesti SM-sarjassa, ja tuloksena on ollut kaksi mestaruutta, AL-Härmää edustava Kalliokoski muistelee. 

Kalliokosken kymmenes kausi rallicrossin parissa käynnistyy rytinällä, ensin on Honkajoen RX Masters -kilpailu ja heti perään seuraavana viikonloppuna on vuorossa kansainvälinen RallyX Kouvolassa. Kuninkuusluokan kolminkertaisen Suomen mestarin ohjelmassa on tällä kaudella neljä kotimaista RX Masters -kilpailua, sekä RallyX:n Suomen osakilpailu. Kalliokoski, 25, on valmistautunut kauteen huolellisesti, nykyinen ajokki Ford Fiesta on käyty läpi ja testiä on ajettu niin Honkajoella kuin Kouvolassakin. Honkajoen testi meni liukkaan kelin harjoitteluksi, vettä satoi aamusta iltaan, Kouvolassa ajettiin aurinkoisessa ja kuivassa kelissä. 

– Honkajoella treenattiin sadekelillä ajoa, saatiin märän kelin setupit kuntoon. Tykkimäessä kuivalla kelillä päivä sujui erittäin hyvin, tehtiin iskaritestiä ja ajettiin rataa taas tutuksi, sellaista perus testailua. Auto tuntuu hyvältä, kaikki toimii. Kouvolan RallyX on tämän kauden päätavoite, siihen tämä viimeisin testikin tähtäsi, siellä tavoitellaan podiumpaikkaa. RX Masters on hyvä kisa aloittaa, saan pitkän tauon jälkeen tuntumaa ja rutiinia, ettei tarvitse aivan kylmiltään lähteä tappelemaan luupäisten huippukuskien sekaan, Kalliokoski päättää. 

RX Masters kansallinen rallicross-kilpailu ajetaan sunnuntaina 21.5. Honkajoella ja kansainvälisen RallyX -sarjan Suomen osakilpailut 27.-28.5 Kouvolassa.

Teksti: Toni Lönnroos / Kalliokoski Motorsport -viestintä
Kuva: Toni Ollikainen / Tonigraphs

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close