Minea ja Jesper Rantanen hyvässä vauhdissa Ahvenistolla

Autoliitto Härmää edustavat Minea ja Jesper Rantanen aloittivat kilpailukauden viime viikonloppuna Hämeenlinnan Ahvenistolla. Kyseessä oli Rallicross SM -sarjan avausosakilpailu.

Minea jatkaa vielä tämän kauden crosskartien 85cc -luokassa. Minean ajo oli nopeaa ja varmaa koko alkuerien ajan. Alkuerien hyvä ajo takasi semifinaalipaikan.

– Olen päivään tyytyväinen, lähdöt onnistuivat tosi hyvin ja vauhtikin oli hyvä, Minea kertoo.

Semifinaalissa käytiin kovaa kamppailua kärkisijoista Justus Häkkisen ja Wiljami Saarisen kanssa.

– Lisälenkki ei sujunut ihan parhaalla mahdollisella tavalla ja tulin kolmantena maaliin. Lopputuloksissa olin seitsemäs ja olen siihen ihan tyytyväinen.

Kauden seuraavaan kilpailuun lähdetään tavoitteena finaalipaikka.

– Käyn kavereiden kanssa tässä välissä treenaamassa ja crosskartiin tehdään pientä huoltoa, Minea sanoo.

Isoveli Jesper lähti 125/250cc -luokkaan luokan hallitsevana Suomen mestarina. Luokkaan on tullut uudistus ja 125cc -crosskartien lisäksi mukana on myös 250cc -crosskarteja, mikä tuo lisäväriä luokkaan.

Jesperin kisapäivä oli lauantaina haastava.

– Moottoria oli muutettu ja muutos oli mennyt huonompaan suuntaan, Jesper harmittelee.

Kolarointi kilpakumppanin kanssa ja uusitusta lähdöstä pois jäänti järjestäjän virheen vuoksi tekivät päivästä hyvin epäonnistuneen.

– Nyt muutetaan moottori takaisin siihen, mitä se oli parhaimmillaan viime kaudella ja suunnataan katseet eteenpäin.

Jesper ajaa myös ensimmäistä SM-kautta Xtrem Junior -luokassa. Crosskartia on kehitetty koko talven, mutta työ on vielä kesken.

– Tehdyt muutokset olivat hyviä, eli suunta on oikea.

Jesper ajoi alkuerien nopeimman ajan ja semifinaalipaikka oli varma. Semifinaalissa upea ajoi toi heti ensimmäisessä kilpailussa finaalipaikan.

– Tein huonon ratkaisun lisälenkin suhteen ja siinä tippui sijoituksia, Jesper kertaa.

Lopputuloksissa sijoitus oli kuudes, mutta SM-pistetaulukossa avauskilpailun jälkeen neljäs.

Jesper kertoo, että välittömästi kilpailun jälkeen jatkuu Xtrem Junior -crosskartin kehittäminen. Oulussa lähdetään taas hakemaan finaalipaikkaa ja hyviä pisteitä.

Teksti: Rantanen RX -tiedotus
Kuva: Toni Ollikainen / AKK

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close