Rajalalle kaksi hopeaa SM-rallicrossissa – porilaisen tilillä jo huimat 64 SM-mitalia

Autourheilun porilainen moniosaaja Joni-Pekka Rajala kartutti uransa SM-mitalien määrän ennätykselliseen 64 mitaliin ajettuaan SuperCar- ja SRC-luokkien SM-hopealle ja Autokrossi-luokan osakilpailuvoittoon rallicrossin SM-kauden päätöskilpailussa Joensuussa.

SM-kauden kenties kovin finaalikamppailu nähtiin Autokrossi-luokassa voiton täpärästi vieneen Rajalan ja kakkostilalle sekä luokan SM-hopeamitalistiksi ajaneen Joni Turpeisen välillä.

– En kyllä uskonut pystyväni ajamaan voittoon. Olin viidentenä ja pääsin sieltä nousemaan kärkikamppailuun. Viimeisen kierroksen ajoin niin kovaa kuin autosta irti lähti ja voitto oli lopulta vain senteistä kiinni, porilaistaituri kertasi.

SRC-luokassa Rajalalla oli tilaisuus nousta Suomen mestariksi, mutta finaalin ensimmäisellä kierroksella moottorin ahtopaineet katosivat. Porilainen körötteli ahdinongelman kiusaamana osakilpailun viidenneksi, mutta sijoitus riitti kuitenkin SM-hopeaan. Osakilpailuvoiton ja samalla luokan Suomen mestaruuden vei kotiradallaan ajanut Ville Mikkonen.

Kuninkuusluokka SuperCarien viimeiseen osakilpailuun sarjakolmosena startannut Rajala arveli ennakkoon sarjakärjessä ajaneiden Mikko Ikosen ja Mika Liimataisen olevan tavoittamattomissa. Ikonen kuitenkin jäi pois Joensuun kilpailusta, joten porilaiselle avautui tie SM-hopeaan.

Semifinaalilähdön voitto nosti Rajalan finaalin paalupaikalle ja onnistuneen startin jälkeen lähdön kärkeen. Mika Liimatainen iski kuitenkin takaisin ja pääsi karkuun porilaiselta vieden sekä osakilpailuvoiton että Suomen mestaruuden.

– Takaa-ajoon oli turha lähteä ja kakkostilan varmistelulla sain turvattua hopeamitalisijan.

Vaikka ennakoitu kymmenes rallicrossin Suomen mestaruus jäikin odottamaan ensi kautta, Joni-Pekka Rajala tähtää tyytyväisenä seuraavaan kauteen.

– Kausi oli tosi hyvä. Toki siihen mahtui kaikkea laidasta laitaan, niin onnea kuin epäonneakin. Tällainen kausi tällä kertaa ja ensi vuonna uudestaan viivalle. Tänä vuonna oli mukana vähän autoja ja toivotaan, että ensi vuonna sarjassa nähtäisiin enemmän osanottajia. Se olisi lajin kannalta tärkeää, Rajala summaa.

KAIKKI TULOKSET JA PISTEET

Teksti: Rajala RX -tiedotus
Kuva: Jari Nurminen / RPF Media

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close