Rallicrossin SM-kausi paketoitiin Joensuussa – Mikael Uitosta Xtrem Junioreiden Suomen mestari

Rallicrossin SM-kausi paketoitiin viikonloppuna Joensuussa, kun kauden viides ja viimeinen osakilpailu ajettiin Ylämyllyn moottoriradalla. Lauantaina ratkottiin niin sanottujen koppiautojen sekä crosskartien kuninkuusluokan Suomen mestaruudet ja sunnuntaina oli edessä crosskartin junioriluokkien mitalitaistelut.

Viime viikonloppuna jo lyhyen uransa toisen Pohjoismaisen RallyX-sarjan mestaruuden voittanut kauhajokinen Mikael Uitto starttasi Xtrem Junioreiden päätöskilpailuun tukevassa sarjajohdossa. Kaikista neljästä ensimmäisestä kisasta voitot napannut Uitto jatkoi suvereenejä esityksiään ja tykitti ykköseksi myös Joensuussa. Suomen mestaruus irtosi puhtaalla suorituksella; viidestä osakilpailusta viisi voittoa ja täydet 120 SM-pistettä.

Xtrem Junior -luokassa SM-hopealle ajoi Joonatan Ylilammi ja pronssia otti Lauri Halonen. Ylilammi ja Halonen naulasivat Uiton ohella viikko takaperin mitalit myös RallyX-sarjasta.

Piira hallitsi piikkiluokkaa

Eemil Piira oli tällä kaudella hurjassa iskussa 125/250cc -luokassa. Piira nappasi päätöskisasta kauden neljännen voittonsa ja varmisti piikkiluokan Suomen mestaruutensa virheettömällä suprituksella.

SM-hopeaa luokassa otti Pauli Turpeinen ja pronssille ajoi Jesper Rantanen.

Männistö taisteli mestariksi 85-kuutioisissa

85cc -luokassa jännittävän SM-finaalin päätteeksi SMJ-kultaa saalisti Iivari Männistö. Koko kauden huimaa kaksintaistelua käyneet Männistö ja Jere Huuhka ottivat vielä päätöskilpailun finaalistartissa yhteen. Molemmille kolaroinnista tuloksena keskeytys, mutta tämä ei muuttanut sijoituksia sarjataulukossa.

Suomen juniorimestaruussarjan hopealle ajoi Huuhka ja päätöskilpailun voittanut Topias Honkala nousi pronssille.

KAIKKI TULOKSET JA PISTEET

Teksti: Rallicross SM / Viestintä
Kuvat: Toni Ollikainen / AKK

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close