Rallicrossin SM-kausi 2023 päättyi Joensuun osakilpailuun. Joonatan Ylilammi ajoi kahdessa eri luokassa, kun tutun Xtrem Junior -luokan lisäksi hän osallistui Xtrem-luokkaan.
Ylilammi säväyttikin juuri tuossa ”isojen poikien” Xtrem-luokassa ajamalla toiseksi. Xtrem Junior -luokassa kaiken onnistuessa olisi ollut vielä mahdollisuus mestaruuten, mutta koko kautta hallinnut Mikael Uitto oli Joensuussakin vauhdissa ja vei mestaruuden 18 pisteen turvin Ylilammiin. Toinen kova kisakumppani Lauri Halonen jäi Ylilammelle seitsemän pistettä.
Karvian UA/MK:ta edustava Ylilammi ajoi podiumille kaikissa kilpailuissaan tällä kaudella.
Joonatanin sisko Joanna Ylilammi ajoi myös Joensuussa 85-kuutioisten luokassa. Hän ajoi parhaansa kolmannessa alkuerässä ollen lähdössään kolmas.
RallyX-sarjasta hopeaa
Kahden viimeisen SM-osakilpailun välissä ajettiin kaksi viimeistä RallyX-sarjan osakilpailua, joissa ratkesi sarjan kärkisijat. Norjassa Grenland Motorsport Centerissä Joonatan oli alkuerissä kolmas, kahdesti kuudes ja toinen. Semifinaalin toinen tila vei finaaliin. Finaalissa edessä oli tuttu kaveri, sinisellä autollaan Mikael Uitto. Ylilammi piti toisella tilallaan kiinni mestaruustavoitteesta.
– Alkuerissä oli auton kääntymisen ja moottorin kanssa ongelmia. Saimme molempia asioita paremmaksi finaaliin, Ylilammi kertoi Norjan kilpailustaan.
Viikon päästä kisattiin rallicrossin pyhätössä Ruotsin Höljesissä. Vaikka Ylilammin sijoitus toinen finaalissa, niin sarjamestaruuden kannalta takaiskuja tuli alkuerissä.
– Auton moottorin kanssa oli ongelmia. Jouduimme vaihtamaan siihen suuttimet. Joonatanin ajossa ei ole sanomista, mutta auto vaan ei kulkenut kaikkea muutamassa alkuerässä, Joonatanin isä Jarkko Ylilammi kertoi.

Sarjan mestaruus meni seitsemän pisteen erolla Mikael Uitolle. Vahvaa suomalaisosaamista täydensi Lauri Halonen ajaen kolmanneksi kahdeksan pistettä Ylilammelle jääneenä. Ylilammi ajoi sarjassa eniten pisteitä, mutta sääntöjen määrämä yhden kisan vähennys tuotti kakkostilan.
Mukana SuperCar Lites -testissä
Olsberg MSE -tiimi on jo vuosia tarjonnut mahdollisuuksia erityisesti nuorille kuljettajille. Norjan RallyX-osakilpailun jälkeen noin 20 crosskart-kuljettajaa sai mahdollisuuden ajaa nelivetoista SuperCar Lites -luokan autoa. Autoissa on 2,4 litrainen Ford Duratec -moottori, jossa on tehoa 320 hevosvoimaa ja vääntöä 300 Nm. Joonatan Ylilammi oli yksi autoa ajaneista.
KAIKKI SM-SARJAN PISTEET JA TULOKSET
Teksti: Vesa Rauhala
Kuvat: Jari Nurminen / RPF Media