Jere Kalliokoskelle värisuora kaudella 2019 – kultaa, hopeaa ja pronssia

Tammikuussa 2019 Jere Kalliokoski alkoi kirjoittamaan alkavan kauden tarinaa. Suunnitelmat oli luotu, uusi rallicross-auto Ford Fiesta kiilteli tallissa jääradalle tarkoitetun Mitsubishin vieressä. Näiden takana vaani Suomen nopeimmaksikin tituleerattu soraformula, jokamiesluokan Fiat 133. Näillä aseilla oli tarkoitus louhia kultaa Suomen ja Pohjoismaiden radoilta. Täyspotti tuli SMA-Teamissa jokamiesluokan SM-liigakullan muodossa, hopea pujotettiin kaulaan jääradalta ja kaksi pronssia rallicrossista täydensivät kauden. 22-vuotias Kalliokoski on kauden saavutuksiin tyytyväinen, mutta jotain jäi hampaankoloon.

– Kausi meni ihan kohtalaisesti, ei superhyvin mutta ei huonostikaan. Kuluneessa vuodessa positiivista oli se, että oltiin podiumilla melkein jokaisessa kisassa mitä ajettiin. Paras muisto jäi varmaan Kouvolasta koska yleisö oli hienosti mukana ja vauhti oli hyvää koko viikonlopun, mutta samalla se kisa jäi kyllä ketuttamaankin kun en onnistunut ajamaan voittoon, AL-Härmää edustava Kalliokoski kertaa.

Talven tohinoihin startattiin Paltamosta, maan nopeimmalla jääradalla ajettiin kaksi ensimmäistä SM-osakilpailua. Yhden osanottajan vajaus muutti suomenmestaruusarvon cup-titteliksi, mutta radalla se ei taistelua hillinnyt. Härmäläisen yksi vahvuuksista on paljon harjoiteltu ja taidokkaasti suoritettu startti. Se siivitti avauspäivän finaalissa Mitsun ykkösenä ensimmäiseen kaarteeseen, mutta auton pakosarjan halkeaminen puudutti menon ja edessä oli harmittava keskeytys. Toisena kilpailupäivänä auto ja kuljettaja olivat iskussa, ja Kalliokoski oli pitelemätön.

Kauden kolmas ja neljäs osakilpailu ajettiin Kuusamossa hienoissa puitteissa kaupungin keskustan läheisyydessä. Kilpailuviikolla ollut suojakeli ja viikonlopun aikana pyryttänyt lumi aiheuttivat kilpailun järjestäjille päänvaivaa, mutta pienillä korjauksilla rata pysyi hyvässä kunnossa. Kuusamossa kulki täydellisesti, Kalliokoski ajoi jokaisessa lähdössä voittoon ja sai jääradalta hopeaa, ollen voittaja kolmessa kauden neljästä startista, kultamitalin nappasi Panu Mertala.

– Raaka peli, neljä kisaa ja kaikissa piti onnistua. Paltamon keskeytys vei saumat kultaan, mutta turha sitä on miettiä, Mertala veti hienosti ja tasaisesti neljä finaalia. Ensi kaudella uusi yritys, Kalliokoski paketoi.

RallyX Nordic -sarjan avauksesta mukaan tarttui uusi lempinimi, ”Cool Finn”

Talvikauden jälkeen Mitsubishi huollettiin ja oli aika hypätä Fiestan penkille. Testien jälkeen ensimmäinen tulikoe oli rallicrossin mekassa Ruotsin Höljesissä. Ruotsalaiset antoivat uuden lempinimen, aiemmin mm. ”Kirurgina” tunnettu Kalliokoski ristittiin paikallisten toimesta ”Cool Finn” -arvonimellä. Nimi juontaa juurensa Kalliokosken hurjaan taisteluun kotiradallaan ajaneen Oliver Erikssonin kanssa, tässä mittelössä härmäläinen piti ruotsalaisen aisoissa. Höljesissä ajettiin kaksi osakilpailua, Kalliokoski ajoi lauantaina kolmanneksi mutta sunnuntai ei mennyt ihan putkeen. Sateisena päivänä vauhti oli aivan kärkiluokkaa, mutta semifinaalin startissa sytytykseen iskenyt häiriö pilasi lähdön, ja kohtalona oli neljäs sija.

– Oli mahtavaa ajaa kunnolla kilpaa Erikssonin kanssa, nyt on hyvät lähtökohdat huomiselle, Kalliokoski kertoi lauantaina jälkeen.

Sunnuntain kommentit olivat K-18 luokkaa.

– Kaikki sujui koko päivän hyvin ja fiilis oli korkealla. Semin lähdössä auto stumppasi viivalle, moottorin sytytyspuolella oli jokin pikku vika, jonka takia kävi näin. Nyt ottaa päähän niin ettei oikein löydy siistejä sanoja, koska meillä oli hyvät mahdollisuudet finaaliin ja vaikka voittoon asti, Kalliokoski manasi.

Rapaa ja pölyä

Kausi jatkui SM-rallicrossilla, kauden ensimmäinen osakilpailu ajettiin Jalasjärvellä kaatosateessa. Fiestan sadekelin ”setupit” oli jo Höljesissä todettu toimiviksi, joten Kalliokoski tykitti Murtoharjun radalla voittoon.
RallyX -sarja vei härmäläisen Tanskaan Nysumin radalle. Kilpailu oli kelin osalta Jalasjärven vastakohta, kuiva rata pölysi vaarallisen voimakkaasti. Kalliokoski oppi ennalta itselleen tuntemattoman Nysumin metkut nopeasti, ja taisteli jälleen kärkijoukoissa, tuloksena oli kolmas sija.

Uudet radat jatkuivat, vuorossa oli Joensuun SM-rallicross. Helteisenä päivänä kaikki sujui hyvin lähes loppuun saakka, vilppilähtöjen vuoksi finaalista muodostui yleisöä villinnyt show. Ensin kilpakumppanin kantti petti ja startti uusittiin, seuraavalla yrityksellä Kalliokoski itse sortui aavistuslähtöön. Tuomiona oli ajaa lisälenkki kahdesti, harva enää ajatteli että voittoon olisi mahdollisuuksia. Kuljettaja itse oli toista mieltä, ja ajoi viimeisellä kierroksella finaalin johtoon siirtynyttä Juha Rytköstä takaa kuin vimmattuna. Maaliin tultiin puskuri puskurissa, ja yleisö oli haltioissaan.

– Ensimmäisen ”jokerin” jälkeen huomasin että ero voisi riittää, mutta viimeisen kierroksen alussa hajosi takarengas, joten en voinut ihan loppuun asti täysillä taistella. Mutta itse mä mokasin ja sen vilpin menin ottamaan.

Uran räjähtävä MM-debyytti tapahtui kaikkein pyhimmässä, eli Höljesissä

Juhannuksen jälkeen ajatukset alkoivat viipyillä tähänastisen uran kovimmassa tapahtumassa, edessä oli Höljesin ”Magic Weekend” -nimellä tunnettu maailman legendaarisin rallicrosskilpailu. Kymmenet tuhannet crossifanit kansoittavat muutaman tuhannen asukkaan kylässä sijaitsevan radan maaston jo viikkoa ennen kilpailua. Fanit juhlivat ja janoavat nähdä suosikkinsa iskevän yhteen radalla, tunnelma ja meno on kuin rock-festivaaleilla.

Höljesissä Kalliokoski ajoi STARD-Teamin Ford Fiestalla, joka on hyvin samanlainen kuin oma Alahärmän tallissa lomaillut Fiesta. Kilpailu alkoi täydellisesti, Kalliokoski paahtoi ensimmäisestä startista ykköseksi ja otti MM-uransa avauslähdössä voiton todella kovassa seurassa. Härmäläinen oli lähdön jälkeen haastattelijoiden ja kuvaajien tulituksessa.

– Yes, I’m very happy, ”Cool Finn” totesi kyselijöille.

Viikonlopun tavoite oli päästä semifinaaliin, eli ajaa kahdentoista nopeimman joukkoon. Se toteutui, mutta semifinaalissa rikkoutunut rengas latisti vauhdin, eikä kamppailu finaalipaikasta ollut realismia.

– Ihan hyvä fiilis jäi koko viikonlopusta. Olisihan se voinut paremminkin mennä, kuivalla ajaminen sujui paremmin kuin märällä. Mutta kyllä pitää olla tyytyväinen semifinaalipaikkaan. Kiitoksia koko meidän porukalle, STARD-tallille ja kaikille tukijoilleni.

Latviasta kauden paras tulos RallyX Nordic -sarjassa – Kouvola oli hyvästä tuloksesta huolimatta pettymys

Heinäkuu hiipi kohti päätöstään, kun Pohjoismainen crossikaravaani suunnisti Latvian pääkaupunkiin Riikaan. Bikerniekin rataa grillasi helle, lämpötila täysin tuulettomalla varikolla nousi reippaasti kolmenkymmen asteen yläpuolelle. Kalliokoski oli koko viikonlopun erittäin hyvässä iskussa, ja starttasi finaaliin eturivistä, tuloksena oli toinen sija.

– Oli tasainen lähtö. Oli pakko nostaa jalkaa kaasulta kun lähdin kakkosradalta ja jouduin (Robin) Larssonin ja seinän väliin, arvelin että ruotsalainen ei ensimmäiseen mutkaan nosta. Ihan ei vauhti riittänyt Larssonille, mutta sain pidettyä (Oliver) Erikssonin takana. Tästä jäi hyvä fiilis, lähdetään täältä suoraan kohti Norjaa hakemaan sarjan ensimmäistä voittoa.

Myös Norjaa grillattiin kisaviikonloppuna, Finnskogabanen oli kuin pätsi. Tavoiteltua voittoa ei tullut, mutta palkintokorokepaikka kuitenkin, Kalliokoski ajoi kolmanneksi. Seuraavana vuorossa oli yksi kauden päätavoitteista, RallyX -sarjan Suomen osakilpailu Rallycross Festival Kouvola. Tykkimäkeen kokoontui sarjan ennätysyleisö, sää suosi ja Suomalaiset nauttivat kovatasoisesta kilpailusta, onhan maallamme perinteitä tästä lajista jo vuosikymmenten takaa. Perinnettä kovimpien luiden kanssa painimisesta piti muiden kotimaan kuljettajien lisäksi yllä Kalliokoski, joka taisteli finaalissa tiensä toiseksi.

– Semifinaalin ensimmäisessä kurvissa tuli osumaa perään ja mulla lähti kirjoittamaan, siinä meni porukkaa ohi enkä päässyt enää nousemaan. Finaalissa sain hyvän lähdön ja yritin tosissani Larssonia kiinni, mutta ei onnistunut tällä kertaa. Ehkä tämä kakkossija huomenna jo maistuu paremmalta, nyt se tuntuu pieneltä pettymykseltä.

Balsamia Kouvolan haavoihin toi jokamiesluokan joukkuekilpailun Suomen mestaruus

Kartingilla autourheilu-uransa aloittanut Kalliokoski on kilpaillut menestyksekkäästi myös jokamiesluokassa, nuorten luokasta kertyi tilille useita arvokkaita voittoja. Joukkueittain kilpailtava ”SM-Liiga” on lajin kovatasoisin kilpailu. Mukana ovat lähes kaikki lajin mestarit, ja maan parhaat ja nopeimmat autot säästetään tätä superviikonloppua varten. SMA-Team otti voiton peräti neljännen kerran, aina osallistuessaan joukkue on ajanut mestariksi. Voitot ovat tulleet Hyvinkäältä 2015, Honkajoelta 2016 ja Kokemäeltä 2017, edellisen kauden joukkue veti henkeä. Kalliokosken panos Jalasjärvellä ajetussa kilpailussa oli arvokas, viidestä ajetusta finaalilähdöstä jokaisesta tuli voitto. Tämä, ja koko tiimin täydellisesti edennyt viikonloppu toivat Suomen mestaruuden.

Rallicrosskausi päättyi kahteen pronssimitaliin

Kotimaan kausi päätettiin Honkajoella. Kalliokoski joutui jättämään päällekkäisyyden vuoksi yhden SM-osakilpailun väliin, ja se vaikutti tilanteeseen sarjassa, jossa jokaisen osakilpailun pisteet ynnätään. Kilpailun lähtökohdat olivat selvät, voittamalla hopealle ja muissa tapauksissa pronssille. Kilpailu ei ollut helppo, ensimmäisessä erässä sade liukastutti radan juuri ennen Kalliokosken lähtöä, eikä aika aiheuttanut hurraa-huutoja. Päivän aikana vauhti kuitenkin palasi tasolleen, ja semifinaalista irtosi selkeä voitto. Finaalissa kävi kuitenkin köpelösti, Fiesta sammui viivalle. Kalliokoski ruoski itsestään ja autostaan kaiken otettavissa olevan irti, ja nousi huiman takaa-ajon päätteeksi toiseksi.

– Auto sammui kytkimen nostossa, siihen tuli jotain vikaa. Yritin sen jälkeen ajaa porukkaa kiinni, mutta ihan loppuun saakka ei sitten riittänyt. Pitää olla kuitenkin tyytyväinen pronssiin, kun ottaa huomioon että yksi kisa jäi ajamatta. Sarja oli kovatasoinen, Juha Rytkönen ja Joni-Pekka Rajala vetivät kyllä kovaa, onnittelut heille.

Kauden viimeinen RallyX Nordicin kilpailu ajettiin Ruotsin Tierpissä, tuloksena oli neljäs sija. Sarjassa ajettiin seitsemän osakilpailua, ja Kalliokoski kipusi viidesti palkintokorokkeelle.

– Nyt on vähän takki tyhjä, suuri kiitos kaudesta tiimille, yhteistyökumppaneille ja faneille, Kalliokoski kiitteli Tierpissä.

Sokerina pohjalla MM-osakilpailu Etelä-Afrikassa

Päätavoitteina olleet sarjat olivat nyt nipussa, mutta jälkiruokana yksi kauden maukkaimmista kakuista, Pöytävuoren silmien alla Etelä-Afrikan Kapkaupungissa ajettu World RX-finaali. Killarneyn radalla Kalliokoski koki kuumia hetkiä, kun moottori leimahti liekkeihin harjoituksissa. STARD-tallin mekaanikot paiskoivat töitä ja saivat Ford Fiestan iskuun ennen alkueriä. Härmäläisen vauhti riitti MM-sarjan kerman pelikentällä semifinaaliin, mutta jälkikäteen tullut sanktio käden osumisesta ns. launch-nappiin pudotti hänet pois kauden viimeisisitä starteista.

– Vaikka lopputulos lievästi sanottuna ottaa päähän, viikonlopussa oli myös positiivista. Vauhti riitti ”isojen poikien” kekkereissä, muutama epäonninen juttu olisi tietenkin voinut mennä toisin.

Tuleva kausi kolkuttelee jo nurkan takana. Jotain uuttakin on luvassa, näistä tiedotamme heti alkuvuodesta.

– Nyt on aika kiittää teitä kaikkia jotka mahdollistitte kilpailemiseni. Meidän tiimi oli jälleen mahtava, tukijat olivat hienosti mukana viimeiseen kisaa saakka, kannattajat tulivat varikoilla juttuihin ja kilpakumppanien kanssa oli reilua kisaa. Kiitoksia kaikille, Kalliokoski päättää.

Teksti: Toni Lönnroos
Kuva: Qba Nitka

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close