Tero Tukiainen niukasti ulos finaalipaikasta Joensuussa

Rallicrossin SM-sarjan toinen osakilpailu ajettiin Joensuussa 30-31.7. kaksipäiväisenä kilpailuna. Tero Tukiainen taisteli kaikkensa finaalipaikasta, mutta se jäi harmittavan lähelle.

Keli Joensuussa meni lauantain osalta sateen vuoksi tosi vaikeaksi. Sade vaikeutti erityisesti Tukiaisen ajaman Autokrossi-luokan lähtöjä.

– Todellista mutarallia, Tukiainen kuvaili avauspäivän olosuhteita.

Parkanon UA:ta edustava Tukiainen oli ensimmäisen alkuerän kuudes. Toisessa hän oli yhdeksäs.

– Ensimmäisessä alkuerässä sattui meidän luokalle pahin keli. Toisessa erässä auto nyykähti lähdössä. Oli monenlaista show’ta, vaikka olin lähdön toinen.

Myös teknisiä ongelmia oli, mutta ne tulivat kuntoon sunnuntaille.

– Toyotaan vaihdettiin takapyörän napa sekä vaihteensiirtäjän tanko, Tukiainen kertoi.

Sunnuntaille vesisade väheni, mutta rata oli märkä ja asfalttiosuudet mutaisia. Kolmas alkuerä sujui lähdön osalta hyvin ja Tukiainen taittoi ensimmäiseen mutkaan kolmen joukossa.

– Heti kurvin jälkeen tuli osumaa ja pyörähdin. Pääsin jatkamaan, mutta spinnasin toisen kerran. Se oli jännittämistä, että pääsemmekö semifinaaliin, Tukiainen ynnäsi.

Semissä taistelua kolmannesta tilasta

Paikka ensimmäisen semin takariviin aukeni.

– Lähti hyvin ja pääsin kolmanneksi. Siinä tuli osumaa ja auto keulikin rajusti. Tipuin neljänneksi, mutta taistelin kolmannesta tilasta eli finaalipaikasta. Vielä ihan lopussa olin rinnalla kolmanneksi sijoittuneen kanssa, mutta neloseksi jäin, Tukiainen kertasi.

– Kyllä ajoin sen, mitä pääsin. Ei jäänyt isosta kiinni. Keli semissä oli normi vesikeli, mutta radan keskiosassa oli nuljuinen pinta. Auton kanssa ei ollut sunnuntaina murheita. SM-pisteitäkin tuli ja jatkamme yhteispisteissä kuudentena, SM-mitalista ajava Tukiainen mietti.

Rallicrossin SM-sarja jatkuu 20.8. Oulussa.

Teksti ja kuva: Vesa Rauhala / Tero Tukiaisen tiedotus

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close