Jere Kalliokoski jatkoi voittokulkua rallicrossin SM-sarjassa

Rallicross SM -sarja jatkui kauden toiseksi viimeisellä kilpailulla Hyvinkään nopealla radalla. Hallitseva Suomen mestari Jere Kalliokoski ajoi SuperCar-luokan voittoon ja nousi sarjassa toiselle sijalle, mestaruuden uusiminen on edelleen mahdollista.

Heinäkuussa käynnistyneellä SM-kaudella ajetaan viisi osakilpailua, ensimmäisessä osakilpailussa Jalasjärvellä Kalliokoski oli kolmas, seuraava kilpailu Joensuussa jäi väliin, mutta kolmannessa kilpailussa Oulussa tuli kauden ensimmäinen voitto.

Kalliokoski jatkoi Hyvinkäällä siitä mihin Oulussa jäi, ajoi voittoon alkuerissä, semifinaalissa ja finaalissa. Helpolla voitto ei tullut, Kalliokosken Ford Fiesta sai kolmannessa alkuerässä osumaa ja tiimi joutui ahkeroimaan auton vaurioiden kanssa.

– Kaksi ensimmäistä alkuerää sujuivat ilman draamaa, onnistuttiin hyvin ja sain niistä voitot. Kolmannessa erässä pakosarjan hukkaportti hajosi lähtöviivalla, eikä auto oikein irronnut viivasta, ja kiihdytyksessä tuli vielä osumaa jossa oikean puolen takanapa hajosi. Auto ei enää vetänyt, joten ajelin vain erän maaliin. Mekaanikot laittoivat auton kuntoon ja ehdittiin ihan hyvin semifinaaliin, Kalliokoski kertaa.

Alkuerien jälkeen härmäläinen oli kerännyt maksimipisteet ja starttasi semifinaalin paalupaikalta. Lähtö onnistui hyvin, tuloksena oli voitto ja finaalipaikka. Semifinaalit karsivat kilpakumppaneita, kovimpina haastajina pidetyt Mika Liimatainen ja Henri Haapamäki kärsivät tekniikkamurheista ja jäivät pois päivän päälähdöstä.

Finaalissa Kalliokoski sai jälleen hyvän startin, ja oli kierroksen jälkeen tehnyt jo useamman kymmenen metrin kaulan muihin. Voiton ansiosta Kalliokoski nousi sarjan neljänneltä sijalta toiseksi.

– Semin lähtö onnistui hyvin, ja kun Haapamäen auto hajosi, pystyin jopa vähän säästämään kalustoa. Finaalissakin startti oli hyvä, pari kierrosta vedin täysillä, sitten spotteri Jarno Kukkola kertoi että voi ottaa vähän rauhallisemmin. Jäi hyvät fiilikset voitosta, mestaruustaistelu on vielä auki, Honkajoella sitten ratkeaa, Kalliokoski päättää.

Rallicrossin SM-sarjassa ajetaan viisi osakilpailua, kausi huipentuu mestaruustaisteluun kahden viikon kuluttua, 17. syyskuuta Honkajoella.

Kaikki tulokset ja pistetilanteet

Teksti: Toni Lönnroos / Kalliokoski Motorsport -viestintä
Kuva: Toni Ollikainen

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close