Joonatan Ylilammilla edessään kuukauden rallicross-kiertue

Karvialaiselle Joonatan Ylilammille tulee crosskartin ohjaamo tutuksi seuraavan kuukauden aikana. Kalenterissa on kaksi RallyX- ja kaksi SM-kilpailua. Molemmista haetaan menestystä.

Ruletti alkaa Nokian SM-kilpailulla tulevana sunnuntaina. Mestaruus on jo menossa vahvasti Mikael Uittolle, mutta Ylilammi jahtaa osakilpailuvoittoja ja SM-hopeaa. Seuraavana viikonvaihteena kisataan pohjoismaisen RallyX-sarjan kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Norjassa. Ylilammi lähtee Xtream Junior-luokan kärkipaikalla taistelemaan mestaruudesta. Lopulliset sijoitukset ratkaistaan rallicrossin yksistä legendoista Ruotsin Höljesissä. Ja lopuksi matkaan Pohjois-Karjalaan, kun Joensuussa jaetaan kauden viimeiset SM-pisteet.

Tämä vaatii tiimiltä ja kalustolta paljon. Ylilammin autoa on valmisteltu Paavo-Petteri Männistön toimesta ja kaikkeen on valmistauduttu niin hyvin, kun voidaan.

Joonatan ja isänsä Jarkko Ylilammi olivat esillä Ford Fiesta -ralliauton kanssa Suomen MM-rallin huoltoalueella. Se oli uusi kokemus, kun suuri määrä ihmisiä kävi tutustumassa kuskiin ja autoon.

Teksti ja kuva: Vesa Rauhala

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close