Peetu Matalamäelle voitto uran toisessa SM-osakilpailussa

Kartingista tälle kaudelle rallicrossin SM-sarjan crosskartien Xtrem Junior -luokkaan siirtynyt Peetu Matalamäki ajoi upean voiton Kouvolan SM-kilpailussa viime viikonloppuna. Ilmajokelainen nuorimies oli Kouvolassa heti alkueristä alkaen uudella tasolla Karvian kauden avauskilpailuun nähden. Lukuisat ajotreenit kilpailujen välillä näkyivät vauhdissa ja varmoissa otteissa.

Ensimmäisessä alkuerässä Matalamäellä oli tuima taisto toisesta sijasta. Lopulta ilmajokelainen taipui kolmanneksi. Kakkospaikan menetys harmitti Matalamäkeä. Toiseen erään lähti terästynyt nuorimies. Napakka startti ja tarkka ajoi toi erävoiton. Kolmannessa alkuerässä Matalamäki jatkoi toisen erän tahdeilla ja kuittasi erävoiton.

– Nyt alkaa näkyä tekemisen meininki. Peetu on oppinut treeneissä uuden rytmin kisapäivään. Kartingissa sai tahkota rataa mielin määrin ennen aika-ajoja. Nyt kisapäivän aamuna on vain lyhyt aika rataan tutustumiseen. Sen jälkeen pitää olla valmis alkueriin. Tätä on haettu treeneissä ja se näkyi tänään tuloksissa. Vauhti ja varmuus löytyi heti. Nyt ollaan eri tasolla kuin kautta aloitettaessa, kiteytti poikansa tiimipäällikkönä toimiva Jari Matalamäki.

A-finaalissa Matalamäki sai vastaansa rallicross-kisoissa kouliintuneita kilpailijoita. Ilmajokelainen oli heti startista lähtien voittokamppailussa. Kilpakumppanin vilppilähtö vei miehen ylimääräiselle jokerikierrokselle ja Matalamäki sai sekunnin hengähdystauon ennen omaa viimeiselle kierrokselle jätettyä jokerilenkkiä. Oman jokerinsa jälkeen Matalamäki pystyi pitämään piikkipaikkansa ruutulipulle saakka.

– Lähdöstä alkaen kisa eteni virheittä. Ilman Peetu Piiran ylimääräistä jokerilenkkiä meille olisi varmaan tullut voitosta ”verinen kamppailu”. Onneksi pystyin kärjessä kontrolloimaan omaa vauhtia ja sain ennen omaa jokeria riittävän etumatkan. Se ratkaisi voiton, tiivisti Peetu finaalin ratkaisut.

Kauteen lähdettäessä Matalamäen tiimin tavoitteet tälle kaudelle olivat kokemuksen hankkiminen uudesta rataluokasta. Monet treenikerrat eri radoilla ja auton onnistuneet hienosäädöt ovat tehneet kuljettajasta nälkäisemmän, joka haluaa nostaa tasoaan ja tavoitteitaan.

– Crosskart tuntuu nyt omalta lajilta. Haluan panostaa lisää lajiin ja nousta vielä parempiin tuloksiin. Olisi väärin, jos en tohtisi sanoa, että kauden tavoitteeksi on nostettu SM-mitali, Peetu paljasti.

Kouvolan voitolla Matalamäki nousi luokkansa kolmanneksi. Ennen seuraavaa, Jalasjärvellä heinäkuun lopulla ajettavaa SM-osakilpailua Matalamäen tiimi käy ajamassa rallicross-kisan Ruotsissa.

Teksti: Matalamäki Racing / JiiVee Korpela
Kuva: Jari Nurminen / RPF Media

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close