Juha Rytkönen haastaa MM-sarjan kärkinimet megayleisön edessä

Rallicrossin MM-sarjassakin hyviä otteita esittänyt lajin kaksinkertainen Suomen mestari Juha Rytkönen valmistautuu viikonloppuna ajettavaan Ranskan mestaruussarjan kuudenteen osakilpailuun. Lohéacin kuuluisalla rallicross-radalla ajettava kilpailu on kerännyt aikaisempina vuosina hurjan määrän yleisöä lehtereille ja tulevana viikonloppunakin on odotettavissa saapuvaksi jopa 70 000 katsojaa.

Lohéacin lähistöltä kotoisin oleva ranskalainen PGRX-tiimi ajattaa tällä kaudella kolmea Hyundai i20 -Supercaria. Rytkösen ja ranskalaiskuski Steven Bossardin lisäksi viikonloppuna kolmatta Hyundaita ajaa MM-sarjan suomalaiskuski Niclas Grönholm.

– Kova valmistautuminen on ollut tiimillä tähän kilpailuun ja tietenkin kova halu pärjätä kotiyleisön edessä, Rytkönen sanoo.

Suonenjoelta kotoisin oleva Rytkönen odottaa tiiminsä kotikilpailua innokkaana.

– Hieno on lähteä ajamaan ison yleisön eteen. Viime vuonna taisi olla 73 000 katsojaa paikan päällä ja varmasti saman verran tulee olemaan tälläkin kertaa. Olen superkiitollinen kaikille yhteistyökumppaneille ja taustallani töitä tekeville, että heidän ansiosta saan olla kokemassa tällaisen viikonlopun.

Lohéacin kilpailun suuresta arvostuksesta kertoo jotain myös se, että viivalla nähdään Grönholmin lisäksi MM-sarjan kärkimies Johan Kristoffersson ja yhteensä peräti 28 SuperCar-luokan autoa.

– Tulee varmasti hyvät kahinat. Hauska nähdä mikä oikeasti on ollut se taso täällä, koska nyt saadaan aika kovaa vertailupohjaa. Kyllä se sellaisen extralatautumisen antaa, kun tulee tuon tason kuskeja mukaan.

Edellisessä osakilpailussa Rytkönen sai hyvän onnistumisen ja nousi alkukauden haasteiden jälkeen palkintokorokkeelle. Samalla piste-ero sarjan kolmossijaan kaventui.

– Nyt ei saa antaa pisteitä enää yhtään hukkaan. Pitää saada tosi hyvä tulos aikaiseksi, että saadaan piste-eroa kärkeen kiinni mahdollisimman paljon lisää, Rytkönen toteaa

Kisaviikonloppu käynnistyy lauantaina kahdella ensimmäisellä alkuerällä. Sunnuntaina ohjelmassa on vielä kaksi jälkimmäistä alkuerää, semifinaalit ja finaali. Kilpailu on katsottavissa suorana lähetyksenä sarjan viralliselta YouTube-kanavalta.

Supercar-luokan pistetilanne 5/9 osakilpailun jälkeen (top5)

1. Steven Bossard 186p
2. Jonathan Pailler 159p
3. Samuel Peu 139p
4. Juha Rytkönen 124p
5. Davy Jeanney 100p

Teksti: Taneli Niinimäki / Juha Rytkösen tiedotus
Kuvat: PGRX

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close