Finaali jäi haaveeksi Portugalissa – Juha Rytkösellä edessä työntäyteinen kuukausi
Rallicrossin MM-sarja käynnistyi viikonloppuna Portugalin Lousadassa, mutta suonenjokelaisen Juha Rytkösen osalta kauden avaus ei sujunut aivan toiveiden mukaisesti.
Rytkönen osallistuu kauden 2025 MM-sarjaan ranskalaisen PGRX-tiimin Hyundai i20 -autolla. Osallistuminen Portugalin osakilpailuun varmistui aivan viime hetkellä, joten testiaikaa jäi niukasti. Onneksi sekä tiimi että kalusto olivat Rytköselle tuttuja jo edelliseltä kaudelta.
Lousadan uudistettu rata sai kasteensa helteisissä olosuhteissa, kun lämpötila nousi lauantaina yli 30 asteen. Katsomot täyttyivät ääriään myöten innokkaista rallifaneista, ja avauspäivänä ajettiin kaksi aika-ajoerää.
– Ensimmäisessä oli hyvä startti, mutta kakkosmutkassa ajauduin vähän ulos ja sitten alkoi kavereita painamaan ohi. Toiseen lähtöön säädettiin vähän autoa, mutta mentiin väärään suuntaan. Ei vaan ollut vauhtia yhtään ja oli todella liukasta. Mutta fiilis silti hyvä, kivasti porukkaa penkoilla! Rytkönen kertasi.
Sunnuntaina tiimin yötöiden jälkeen meno parani, ja Rytkönen sijoittui aika-ajojen jälkeen tuloslistalla seitsemänneksi.
– Menee nyt todella auton säätöjen testaamiseksi, ei löydy balanssia millään ja tietysti muut ovat täällä ajaneet paljon testiä ja se näkyy. Tehdään parhaamme ja koitetaan päästä semifinaalista eteenpäin.
Tällä kertaa semifinaali jäi kuitenkin päätepisteeksi, eikä finaalipaikkaa herunut. Seuraava mahdollisuus parantaa on heinäkuun alussa, kun MM-sarja jatkuu Ruotsin Höljesissä.
– Meillä on paljon kotiläksyjä tehtävänä ennen Höljesiä. Pitää löytää leveämpi toimintaikkuna autolle ja pitää myös itse parantaa omaa tekemistä. Mutta kaikesta huolimatta oli kyllä kiva päästä pitkän ajotauon jälkeen mukaan MM-karkeloihin!
Rallicrossin MM-pistetilanne 1/6 osakilpailua:
- Niclas Grönholm (FIN) – 28 pistettä
- Timmy Hansen (SWE) – 21 pistettä
- Ole Christian Veiby (NOR) – 17 pistettä
- Johan Kristoffersson (SWE) – 16 pistettä
- Kevin Hansen (SWE) – 15 pistettä
- Klara Andersson (SWE) – 13 pistettä
- Juha Rytkönen (FIN) – 12 pistettä
- Patrick O’Donovan (IRL) – 11 pistettä

kuvat: Jakub Nitka