Rallicrossin SM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Honkajoen Pesämäen moottoriurheilukeskuksessa. Mukana nähdään monipuolinen kuljettajajoukko, jossa kokeneemmat paluumuuttajat ja uudemmat tulokkaat valmistautuvat kauden seuraavaan koitokseen.
Aku Kaukoluoto: “Pääasia on, että pääsee pitämään hauskaa”
39-vuotias Aku Kaukoluoto on Kouvolasta kotoisin, mutta nykyään Kangasalla asuva kuljettaja, joka tunnetaan pitkältä ajalta moottoriurheilun parista. Viime vuonna Kaukoluoto osallistui muutamiin kilpailuihin, mutta alun perin tämä vuosi oli tarkoitus pyhittää tauolle työkiireiden vuoksi.
– Ajatus oli, että pidän tämän kauden taukoa. Mutta kun some täyttyi kavereiden päivityksistä ennen Oulun kisaa, niin alkoi vähän poltella, Kaukoluoto naurahtaa.
Koskimaa Racingin auto, joilla hän ajoi aiemmin, oli jo myyty, mutta tilalle löytyi Alfa Romeo Rauno Väyrysen tallista.
– Rauno houkutteli Nokialle kokeilemaan, ja sen jälkeen alkoikin renkaiden hankinta. Käytiin pari viikkoa sitten Honkajoella testaamassa ja tutustumassa autoon ja MRF-renkaisiin. Toyon renkailla olen aiemmin ajanut, joten olihan tässä uutta opeteltavaa.
Luokan kova taso ei kuitenkaan pelota.
– Kalustossa annetaan tasoitusta, mutta pääasia on pitää hauskaa. Jos siinä samalla pääsee vähän kiusaamaan nuorempia kuskeja, niin ei siitä haittaa ole.

Valtteri Koski: “Hyvät fiilikset, vaikka alku ei mennyt suunnitelmien mukaan”
24-vuotias Valtteri Koski Nokialta on palannut tauon jälkeen rallikrossiin Open 2WD -luokassa Ford Fiestalla. Rallikrossi on hänelle tuttua lajia jo vuosien takaa.
– Parikilpailua tuli ajettua noin seitsemän vuotta sitten autocrossi-luokassa. Nyt oli sopiva hetki lähteä kokeilemaan uudestaan, Koski kertoo.
Kausi alkoi loistavasti, kun heti avauskisassa Oulussa tuli toinen sija. Sen jälkeen edessä oli pidempi tauko ennen seuraavaa osakilpailua, joten autoa ja ajotuntumaa hiottiin rauhassa kuntoon.
Testit tarjosivat sekä vastoinkäymisiä että onnistumisia.
– Kaksi viikkoa sitten käytiin Honkajoella testaamassa. Ehdittiin ottaa kaksi lämmittelyvetoa ennen ensimmäistä lähtöä, kun vetari katkesi. Eikä varalla ollut mukana, hän naurahtaa.
Honkajoella testit sujuivat jo paremmin.
– Viikko sitten käytiin vielä Honkajoella hakemassa autoon uusia säätöjä, ja ne tuntuivat menevän ihan nappiin. Hyvät fiilikset on tulevasta kisasta.
Koski kiittää samalla lämpimästi yhteistyökumppaneita ja omaa tiimiään, jotka ovat mahdollistaneet paluun rallikrossin pariin.

Nuori kuljettaja hakee ehjiä kilometrejä
22-vuotias Roope Rinta lähtee Honkajoelle hakemaan kokemusta ja varmuutta uuden auton ratissa. Taustalta löytyy kahdeksan vuoden ura jokamiesluokassa, useita A-finaalipaikkoja isoista kisoista ja viime syksyltä liigasta ensimmäinen SM-mitali, kun joukkue ajoi pronssille.
– Kyllähän se rallikrossi on aina ollut vähän mielessä. Nyt tuli mahdollisuus lähteä kokeilemaan. Ei tässä sen kummempia tavoitteita ole – kunhan saisi ehjiä kisoja ja kilometrejä alle, Rinta kertoo.
Kalustona on Pakkalan Vesan vanha Hondan moottorinen MR2 Toyota, joka toi treeneissä heti uusia opittavia asioita.
– Kävin vähän testaamassa, ja kaikki toimi hyvin, mutta onhan tässä tottumista. Eniten ehkä renkaan pito erottuu aiemmista kokemuksista.

