Karvialainen 17-vuotias Joonatan Ylilammi ajoi vakuuttavaan kaksoisvoittoon, kun kansainvälinen RallyX-rallicross-sarja jatkui kesäkuun lopussa Ruotsin Älvsbynissä. Crosskart-luokan hallitseva vauhti nosti nuorukaisen sarjan pisteissä neljänneksi ja toi rutkasti itseluottamusta haastavan alkukauden jälkeen.
Vahva alku tutulla radalla
Ylilammi matkasi Ruotsiin hyvällä fiiliksellä ja pääsi heti sinuiksi uuden Speedcar Wonder -kilpurinsa kanssa. Vaikka vapaissa harjoituksissa ilmeni pientä teknistä ongelmaa, tuttu rata toi varmuutta tekemiseen.
– Vapaissa harjoituksissa kaikki tuntui hyvältä, vaikka pientä teknistä ongelmaa siinä tuli. Rata oli tuttu viime vuodelta, joten vanhasta muistista sai lähteä syöttämään, Ylilammi kertasi perjantain tunnelmia.
Lauantain alkuerät sujuivat vaihtelevasti, sijoitusten ollessa 6., 8. ja 2. Erämenestys riitti semifinaalin kakkosruutuun.
– Pientä murhetta oli alkuerissä ja se näkyi heti tuloksessa, kun kaikki ajoivat tasaisesti muutaman kymmenyksen sisällä, Ylilammi totesi lauantain puolivälissä.
Semifinaali ja finaali kulkivat Ylilammin käsikirjoituksen mukaan: hyvä startti ja piikkipaikka ruutulipulle asti.
– Rata sopi minulle tosi hyvin ja auto istui ajotyylille hienosti. Se toi luottoa tekemiseen, Ylilammi iloitsi lauantain päätteeksi.
Sunnuntaina sade ei pysäyttänyt
Sunnuntaina Ylilammi jatkoi vahvaa vauhtiaan. Viimeiseen alkuerään osunut sade toi lisäjännitystä, kun autolle ei ollut aiemmin tehty sadekelin säätöjä.
– Ensimmäinen kerta, kun ajettiin sateessa tällä autolla, joten säädöistä ei ollut tietoa. Yllättävän hyvin ne osuivat kohdilleen, kun saatiin kolmanneksi nopein suoritus, Ylilammi kertasi.
Semifinaali ja finaali ratkesivat jälleen loistavien lähtöjen ansiosta. Vaikka takana tulevat antoivat kovaa painetta, Ylilammi piti hermonsa ja nappasi kauden toisen voittonsa.
– Eipä olisi paljon enemmän voinut toivoa tältä viikonlopulta. Alkukauden haasteet alkoivat välillä tympiä, mutta tästä onnistumisesta saa paljon uutta intoa. Tästä on hyvä jatkaa kuukauden kuluttua Tanskaan, jossa sarja jatkuu, hän päätti.

Joanna Ylilammelle arvokasta oppia
Myös perheen juniorikuljettaja Joanna Ylilammi keräsi tärkeitä kokemuksia Ruotsissa. Crosskart junioreissa hän ajoi lauantaina sijalle 12 ja sunnuntaina sijalle 11. Yhteispisteissä Joanna on kymmenentenä.
Kärkikolmikot ja pisteet
RallyX Älvsbyn Crosskart TOP 3 Lauantai:
- Joonatan Ylilammi (FIN) 3.53,329
- Lucas Orav (EST) 3.54,726
- Romet Tsirna (EST) 3.56,403
RallyX Älvsbyn Crosskart TOP 3 Sunnuntai:
- Joonatan Ylilammi (FIN) 3.59,511
- Lucas Orav (EST) 4.01,779
- Espen Isaksaetre (NOR) 4.08,885
RallyX Pohjoinen Crosskart sarjatilanne TOP 5:
- Martin Juga (EST) 103 pistettä
- Thomas Eek Murstad (NOR) 101 pistettä
- Romet Tsirna (EST) 98 pistettä
- Joonatan Ylilammi (FIN) 92 pistettä
- Vetle Try (NOR) 90 pistettä
RallyX-kausi jatkuu Tanskan Nysumbanen radalla elokuun 2.–3. päivä.
Kuva: © Jari Nurminen / RPF Media