Rehtiä kilvanajoa ja yleisöjuhlaa Pesämäessä

Rehtiä kilvanajoa ja yleisöjuhlaa Pesämäessä

Rallicross SM -sarjan kesän kilpailut jatkuivat lauantaina Honkajoen Pesämäen moottoriurheilukeskuksessa, jossa päivä alkoi ja päättyi loistavissa tunnelmissa. Heti alkueristä lähtien nähtiin vauhdikasta ja rehtiä kilvanajoa, joka piti yleisön tiukasti penkeissään.

Kilpailun aikana radalla syttyi pienimuotoinen tulipalon alku, mutta tilanne sattui aivan ratahenkilökunnan ja sammutuskaluston vieressä, joten se saatiin nopeasti hallintaan ilman vahinkoja.

Radan kunto sai runsaasti kiitosta kilpailijoilta. Vaikka torstaina vettä satoi radalle noin 50 mm, puitteet saatiin erinomaiseen kuntoon kisapäivään mennessä. Tuskin löytyi yhtäkään kuljettajaa, joka ei olisi rataa kehunut ja kiitellyt ratamestari Marko Ylistä hienosta työstä.

Tunnelmasta pitivät huolta Henri Haapamäki ja Mari Pekkanen, jotka kertoivat tapahtumien kulusta ja pitivät yleisön fiilistä korkealla. Myös lapsiperheitä oli sankoin joukoin paikalla – pomppulinnat ja ilmainen hattara houkuttelivat monia viettämään päivän radan varrella.

TEAM CHALLENGE – TALLIEN VÄLINEN KAMPPAILU KÄY KUUMANA

Kilpailupäivän jälkeen katseet kääntyivät myös Team Challenge -pistetilanteeseen, jossa tallien välinen mestaruustaistelu alkaa hahmottua. Kahden osakilpailun jälkeen kärkipaikkaa pitää hallussaan Team SMA, jonka riveissä ajavat Jere Kalliokoski, Tuomas Venäläinen ja Olli Lahti. Voittojen ja vahvojen pistesuoritusten ansiosta talli on kasannut 131 pistettä ja ottanut pienen etumatkan muihin.

Ero seuraaviin ei kuitenkaan ole merkittävä – Dynamo RallyRX (105 pistettä) ja Team Konnegroup (73 pistettä) seuraavat tiukasti kannoilla. Motorsportissa voi tapahtua mitä tahansa, ja yksikin epäonnistuminen voi muuttaa tilanteen hetkessä. Näin ollen mestaruustaistelu pysyy täysin avoimena, kun kausi etenee kohti seuraavia osakilpailuja.

Kuljettajien kommentteja kilpailun jälkeen:

Tuomas Venäläinen (Autokrossi):
“Kyllä meni kohtuu nappiin. Reilut 16 vuotta on tullut ajettua rallicrossia – yli 80 kisaa ja noin 400 lähtöä takana. RX Masters -sarjassa ja RallyX-sarjassa on voittoja tullut, mutta SM on antanut odottaa. Nyt tuli vihdoin ensimmäinen SM-kisan voitto. Tänään se päivä koitti.”

Olli Lahti (2WD):
“Hyvä fiilis – aina on hienoa, kun voitto tulee. Tämä oli jo kuudes kerta putkeen, kun voitetaan täällä. Lähdössä tuli vähän sössittyä, se oli ihan oma moka. Jouduin kytkimellä antamaan vähän lisävauhtia ja eka mutka meni aika tiukille.”

Niko Haukka (Autokrossi):
“Kolmas sija ja ensimmäinen podiumi – tuntuu tosi hyvältä. Podiumista saatiin vähän taistella, kun B-finaalista noustiin A-finaalin perälle. Oli siinä pientä kamppailua.”

Sarjatilanne kahden osakilpailun jälkeen:

SuperCar – kolme parasta:
🥇 Jere Kalliokoski – 45 pistettä
🥈 Anton Seppä – 36 pistettä
🥉 Jari Tuuri – 23 pistettä

2WD – kolme parasta:
🥇 Olli Lahti – 46 pistettä
🥈 Ville Mikkonen – 27 pistettä
🥉 Mikael Uitto – 27 pistettä

Autokrossi – kolme parasta:
🥇 Tuomas Venäläinen – 40 pistettä
🥈 Janne Viitikko – 29 pistettä
🥉 Rolle Ikäheimonen – 27 pistettä

V1600 – kolme parasta:
🥇 Lari Tulkki – 46 pistettä
🥈 Elias Kalliokoski – 34 pistettä
🥉 Jesse Lammi – 25 pistettä

Seuraava Rallicross SM -osakilpailu ajetaan Jalasjärvellä 26.7.2025.

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close