Henri Haapamäki ”Oranssin Armeijan” tukemana SM-mitalijahtiin

Debyyttikauttaan Rallicross SM -sarjan Supercar-luokassa ajava Sastamalan Autourheilijoiden Henri Haapamäki lähtee luokan viidenneltä sijalta tavoittelemaan SM-mitalia.

Edellisessä osakilpailussa Hyvinkäällä sarjan mestaruuden varmisti jo alkuerien jälkeen Jere Kalliokoski, joten tarjolla on vielä hopea- ja pronssimitalit. Kauden viimeinen osakilpailu ajetaan käytännössä Haapamäen kotiradalla Kaanaassa, Tampereen kupeessa, jonne on tulossa bussilastillinen faneja kannustamaan Haapamäkeä mitalijahdissa.

Kaksinkertainen SRC-luokan Suomen mestari on napannut mitalin jokaisella neljällä kaudellaan, jossa on ollut mukana. Kuluvalla kaudella mitalin saavuttaminen tulee olemaan kuitenkin kovan työn takana. Kauden kahden ensimmäisen kisan jälkeen Haapamäki oli vasta luokan sijalla 11., kun plakkariin oli kertynyt vain 13 SM-pistettä ja kaksi keskeytykseen päättynyttä osakilpailua.

Kolmannessa osakilpailussa Haapamäki ajoi kolmanneksi, joskin silloinkin tekniikka puuttui peliin ja keskeytys oli enemmän kuin lähellä. Vasta kauden edellisessä, neljännessä osakilpailussa Haapamäki sai ajaa tasapainoisen päivän ilman murheita ja siitäkin kisasta tuloksena oli kolmas sija, joka nosti Haapamäen viidennelle sijalle.

– Kausi on ollut todella haastava, mutta myös opettavainen. Tekniikkamurheista ollaan kärsitty aika paljon, mutta kääntöpuolena on se, että silloin kun pelit toimii niin kaikki muukin toimii ja ollaan ajettu hyviä sijoituksia, Haapamäki arvioi.

SM-mitaliin matkaa Haapamäellä on 16 pistettä, joskin laskemista vaikeuttaa se, että SM-pisteissä otetaan kauden päätyttyä huomioon viidestä kilpailusta neljän parhaimman tulokset. Selvää on kuitenkin se, että tiukimmin kiinni mitaleissa ovat tällä hetkellä J-P Rajala ja Mika Liimatainen, mutta Haapamäki ei aio antaa tuumaakaan periksi ennen kuin kaikki lähdöt on ajettu.

– Niin pitkään kun on mahdollisuuksia mitaliin niin kaikkemme tehdään, että saadaan kaudelle arvoisensa päätös. Joka tapauksessa on hienoa päättää kausi Kaanassa, tavallaan kotiyleisön edessä. Meiltä on tulossa ensimmäistä kertaa tällä kaudella fanibussi mukaan ja yhteistyökumppanitkin on kutsuttu kannustamaan. Tulee varmasti hienot kapinat, Haapamäki päättää.

Tulevana lauantaina Kaanassa ajettava kauden päätösosakilpailu starttaa alkuerillä klo 10. Yleisö on tervetullut paikan päälle, mutta Moottoriurheilu.tv:n YouTube-kanavalta näkyvä livelähetys mahdollistaa kilpailun seuraamisen myös etänä.

Pisteet 4/5 – Supercar

1. Jere Kalliokoski 116p
2. Joni-Pekka Rajala 79p
3. Mika Liimatainen 76p
4. Jari Tuuri 63p
5. Henri Haapamäki 60p

Teksti: Patrick Rupponen / Henri Haapamäki RX -tiedotus
Kuva: Merita Mäkinen

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close