Rallicrossin SM-kausi huipentuu viikonloppuna Kaanaassa!

Rallicrossin SM-kausi huipentuu tulevana lauantaina Tampereen Kaanaa Centerissä. Panokset ovat jokaisessa luokassa kovat ja mitalisijoille riittää tunkua. Myös Suomen mestaruudet on ratkaisematta vielä SRC- sekä Autokrossi-luokissa.

Supercar-luokan osalta mestaruusratkaisu nähtiin jo edellisessä osakilpailussa Hyvinkäällä, kun tällä kaudella vakuuttavasti voitosta voittoon ajanut Jere Kalliokoski keräsi tarvittavan pistemäärän SM-kullan varmistamiseksi.

Himmeämpien mitalien kohtalo on vielä kuninkuusluokassakin täysin avoin. Vahvimmin mitalisijoissa ovat kiinni Joni-Pekka Rajala ja Mika Liimatainen, mutta myös Jari Tuurilla sekä Henri Haapamäellä on nappisuoritusten ansiosta vielä mahdollisuudet nousta kolmen sakkiin.

Kärkikolmikko kolmen pisteen sisällä

SRC-luokan kärkikolmikko on karannut muilta, ja mitä todennäköisemmin SM-mitalit tullaan jakamaan Joni-Pekka Rajalan, Ville Mikkosen ja Olli Lahden kesken. Tilanne on kuitenkin erittäin tiukka. Kun tähän mennessä ajetuista kisoista vähennetään huonoimmat pisteet pois, viimeiseen kisaan lähdetään ainoastaan kolmen pisteen keskinäisellä erolla.

Mikkonen koki tekniikkamurheita Hyvinkään finaalistartissa, mutta BMW on huollettu iskuun ennen päätöskilpailua.

– Kyllä auto on parsittu kuntoon ja katsottu, ettei tulisi uutta keskeytystä. Paras olisi, että mestaruus ratkeaisi ihan ajamalla. Hyvinkäällä perävälitys särkyi finaalissa, eikä huollon jälkeen olla päästy testaamaan vielä varsinaisesti. Tallin pihassa ollaan kokeiltu, että välitykset ja vaihteet kuitenkin toimii, Mikkonen selvitti.

– Varmasti on luvassa tiukkaa vääntöä mestaruudesta. Ei kärsi minkäänlaisia ongelmia tai virheitä tulla, kaiken on onnistuttava täydellisesti. Yhtä todennäköistä on mestaruus, kuin jäädä kolmanneksi, ei pojat helpolla tule päästämään.

Kaanaassa lähtöjen merkitys korostuu, ohituspaikkoja ei radalta juurikaan löydy.

– Onhan se vähän pienempi rata muihin verrattuna ja ohituspaikat rajalliset. Ajamalla ei varmaan helposti pääse ohi, jos toinen ei tee virhettä. Siellä yhden kisan oon ajanut, silloin Autokrossista tuli neljäs sija, ja se oli siihen mennessä uran paras sijoitus, Mikkonen toteaa.

Myös Rajala odottaa mestaruustaistelusta melkoista jännitysnäytelmää.

– Aika erikoinen tilanne, kun neljä kisaa jo takana ja piste-ero on noin tiukka. Yksi tasokkaimmista kisoista varmasti tulossa. Rata on aikalailla lähtöpainotteinen, joten autosta ei luultavasti saa kukaan hirveästi etua. Mikkonen on kyllä kova starttaamaan, ”Jonttu” naurahtaa.

Mitaleille riittää ehdokkaita Autokrossi-luokassa

Autokrossi-luokan tilanne on myös ennen päätöskilpailua jännittävä. Kaikista vahvin kiinnitys SM-kultaan on Joni-Pekka Rajalalla, jolle mestaruuden varmistamiseksi riittäisi 18 pistettä. Takana kuitenkin kärkkyvät Mika Liimatainen, Jere Tikka sekä Jori Seppälä, eikä Rajalalla näin ollen virheisiin ole varaa. Edellämainitun nelikon lisäksi Tuomas Venäläinen, Jari Koivistoinen sekä Aatu Matikainen ovat myös vielä mitalitaistelussa mukana, vaikka mestaruuteen tällä kolmikolla ei enää ole edes teoreettisia mahdollisuuksia.

– Ihan vapaasti ei saa ajella lauantaina, täytyy seurata Liimataista tarkasti. Alkuerät pyritään ajamaan kuitenkin täysillä, ja sitten katsellaan finaaleissa mikä on pisteiden osalta tilanne, Rajala kommentoi.

Rajalalla on mahdollisuus kartuttaa SM-mitaliensa määrää tulevana viikonloppuna peräti kolmella, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan. Tällä hetkellä Rajala on saalistanut uransa aikana huikeat 54 autourheilun SM-mitalia. Tältä kaudeltakin niitä on taskussa jo viisi kappaletta.

– Voi mennä isokin mies vähän hiljaiseksi, jos täysi potti tulee viikonloppuna. Tämä vuosi on ollut tähän mennessä hyvä, vaikka etupäässä mitalit on olleetkin hopeisia. Sekaan on kuitenkin sattunut vähän sähkövikoja, ja on ollut vähän huonoa tuuriakin. Näistä tapahtumista voisi vaikka kirjan kirjoittaa, Rajala kertoo.

Kaanaassa on lauantaina kauden aikasempiin osakilpailuihin verrattuna ennätysmäärä kuljettajia viivalla. Luvassa äärimmäisen mielenkiintoiset kahinat SM-mitaleista, tätä spektaakkelia ei kannata missata!

Kisan järjestämisestä vastaa Akaan Moottorimiehet ja Noormarkun UA/MK.

Nappaa ennakkoliput haltuun täältä.

Kilpailun livestream -lähetys on katsottavissa tuttuun tapaan Moottoriurheilu.tv:n YouTube -kanavalla.

Rallicross on parasta paikan päällä!

Aikataulu:
10:00 Alkuerät 1, 2 ja 3
15:00 Semifinaalit
16:00 Finaalit
16:45 Palkintojenjako

Tulospalvelu
Pistetilanteet

Kuva: Toni Ollikainen / AKK

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close