Lauri Halonen jatkaa RallyX-sarjassa mitalijahtia – vaikeuksien kautta podiumille

RallyX-sarja jatkui viikonloppuna Latvian Bikerniekin radalla kahdella osakilpailulla.

Lauri Halonen oli hyvässä vauhdissa ja otti ensimmäisestä osakilpailusta kolmannen sijan, sunnuntaina ajetussa toisessa kilpailussa kouvolalainen oli Crosscar Junior -luokan viides. Ennen sarjan Ruotsissa ajettavaa finaalia Halonen on sarjassa kolmantena, vain pisteen päässä hopeasta.

Perjantaina ajetussa ensimmäisessä osakilpailussa Halonen nousi värikkäiden vaiheiden jälkeen kolmanneksi, edes kilpakumppanin päälleajo ei lannistanut kouvolalaista. Ensimmäinen alkuerä sujui vielä hyvin, tuloksena oli kolmanneksi paras aika, mutta sitten alkoi tapahtua. Toisessa erässä ruotsalainen kilpakumppani rysäytti vauhdilla Halosen Ydrefalkin perään, kuljettaja pysyi ehjänä mutta auto kärsi isoja vaurioita. Mekaanikkona toiminut isä Sami Halonen ja avuksi rientänyt Mikko Kinnunen saivat osan rikkoutuneesta autosta korjattua, mutta kun oli aika startata semifinaaliin, ohjaus oli edelleen epäkunnossa eikä ratti kääntynyt kunnolla. Halonen taisteli kaikin voimin semifinaalista tiensä finaaliin, jossa voimat riittivät vielä kolmanteen sijaa. Maaliin tuli kädet täristen rättiväsynyt kuljettaja.

– Jätin pienen raon sisälle, kaveri yritti kaiteen ja auton välistä ohi, mutta osui todella kovaa mun autoon. Pyörähdin ja ajelin sen jälkeen vain hiljalleen maaliin, erä oli pilalla. Seuraavassa erässä auto oli tosi vaikea ajettava, ohjaus oli jumissa. Finaalissa sain hyvän lähdön, olin toisena mutta Lukas Andersson otti mut kiinni ja hiillosti. Katsoin että hän oli menossa jokerille niin tein edestä saman tempun, Andersson osui takana seinään ja jäi sinne. Toiseksi viimeisellä kierroksella olin toisena, mutta Mikael Uitto ehti jokerilta vielä eteen, väänsin viimeisillä voimilla rattia ja tulin kolmanneksi, Halonen kertaa.

Lauantaina RallyX-sarjan kuljettajat saivat olla katsomossa, sillä Riiassa ajettiin kansallinen Latvian mestaruussarjan kilpailu. Vapaapäivä tuli tiimille tarpeeseen, ”Lakuauto” saatiin Mikko Kinnusen ja Janis Baumaniksen avustuksella kuntoon paikallisella metallipajalla. Sunnuntaina ajettu RallyX-sarjan kauden kuudes osakilpailu alkoi Halosen osalta hyvin, alkuerien jälkeen sijoitus oli kolmas. Ylimääräistä ohjelmaa sunnuntaille tarjoili rajuksi yltynyt vesisade, joka muutti koko alueen yhdeksi isoksi järveksi. Kilpailu oli keskeytyneenä toista tuntia, jonka aikana radalta pumpattiin kuutioittain vettä pois, kilpailu pääsi jatkumaan vasta illansuussa.

Halonen piti vireen yllä pitkän tauon ajan, oli hereillä semifinaalin startissa ja kiihdytti kärkeen. Jokerin jälkeen Halonen putosi toiseksi, mutta nappasi tällä sijoituksella paikan finaalin takariviin. Kovan taistelun jälkeen tuloksena oli finaalin viides sija, päivän pistesaalis piti Halosen hyvissä asemissa sarjan mitalitaistelussa, sijoitus ennen kauden viimeistä osakilpailua on kolmas. Finaalikilpailu ajetaan Ruotsissa Strängnäsin radalla, siellä Halonen ei ole koskaan kilpaillut, mutta on käynyt tutustumassa rataan.

– Auto toimi, oli helpompi ajaa ja alkuerät menivät hyvin. Semissä sain hyvän lähdön, mutta tiesin että Karl Peder Nordstrandilla olisi hyvä vauhti, koitin pitää hänet takana mutta hän pääsi jokerilla ohi. Finaaliin lähdin vitosruudusta, startti meni hyvin mutta en saanut nopeasti isompaa vaihdetta silmään ja hävisin ihan hirveästi, kierros kierrokselta tuntui että auto hiipui, ja huomasin etten pysty haastamaan muita, joten piti tyytyä viidenteen sijaan. Strängnäsin rataa on muutettu niin paljon, ettei siitä harjoittelusta ole enää mitään hyötyä. On hyvät mahdollisuudet sarjassa mitaleille, sitä lähdetään sinne tavoittelemaan, Halonen päättää.

RallyX-sarja huipentuu Strängnäsin radalle 23.-24. heinäkuuta.

Crosscar Junior – pistetilanne 6/7

1. Mikael Uitto FIN 135p
2. Joonatan Ylilammi FIN 118p
3. Lauri Halonen FIN 117p
4. Lukas Andersson SWE 112p
5. Karl Peder Nordstrand LVA 110p

Teksti: Toni Lönnroos / Lauri Halosen viestintä
Kuva: Qba Nitka

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close