Rallicross SM -sarja palaa Ouluun kuuden vuoden tauon jälkeen!

Rallicrossin SM-karavaani matkustaa tänä viikonloppuna Oulun OuluZonen radalle, jossa ajetaan kauden kolmas osakilpailu. Oulussa on edellisen kerran ajettu SM-pisteistä kaudella 2016.

Kausi on tähän mennessä ollut erittäin tasainen kaikkien neljän luokan osalta. Ainoastaan Jere Tikka on naulannut Autokrossi-luokassa voitot kauden molemmista aikaisemmista osakilpailuista. Eroa toisena olevaan Tuomas Venäläiseen on tällä hetkellä kertynyt 16 pistettä. Kolmatta sijaa jakavat Lucas Gabrielsson ja Aatu Matikainen.

SuperCar-luokassa Mika Liimatainen nousi Joensuun viikonlopun dominoinnillaan pisteykköseksi, mutta muun muassa Antti Suutarinen ja Henri Haapamäki kärkkyvät tiukasti takana sarjan kärkipaikkaa.

Oulussa nähdään mukana myös perheenlisäyksen vuoksi edellisen kilpailun väliin jättänyt luokan hallitseva Suomen mestari Jere Kalliokoski, joka on varmasti vaikea voitettava OuluZonen radalla. Sarjan loppupisteistä kun otetaan huonoin tulos pois, on myös Kalliokosken onnistuttava jäljellä olevissa kilpailuissa, mikäli mielii uusia viime kauden mestruutensa.

Olli Lahti starttaa kauden kolmanteen kilpailuun SRC-luokan SM-pistejohdossa.

– Nyt on kahdesta kisasta hyvät pisteet, joten tästä on hyvä jatkaa kautta. Koitetaan Oulussa vielä parantaa yksi sijoitus ylöspäin, Joensuussa toiseksi ajanut Lahti kommentoi.

Sarjassa toisena oleva Ville Mikkonen jätti viime kisassa Lahden taakseen, ja varmasti on haluja uusia temppu myös tulevana lauantaina. Kolmantena luokassa kahden kilpailun jälkeen on Sami Nikunen.

V1600-luokassa tilanne on kutkuttavan tasainen. Kärkikolmikko on ainoastaan kahden pisteen sisällä toisistaan. Sarjaa johtaa edellisen kisan nimiinsä vienyt Ville Tuominen ennen Jesse Lammia ja Simo Tuunasta.

Lauantain kilpailu käynnistuu OuluZonessa alkuerillä klo 10:30. Lämmittelyt ajetaan klo 9:00 alkaen.

Ennakkoliput

Sisäänpääsylipun hinta on portilta ostettuna 25 euroa. Kaikki alle 12-vuotiaat pääsevät vanhempiensa kanssa seuraamaan kilpailua maksutta.

Rallicross on parasta paikan päällä!

Aikataulu:
9:00 Warm-Up
10:30 Alkuerät 1-3
15:00 Semifinaalit
16:00 Finaalit
16:30 Palkintojenjako

Livelähetys
Tulospalvelu ja pistetilanteet
Kisalehti

Lakeuden Urheiluautoilijat
OuluZone

Teksti: Rallicross SM -viestintä
Kuva: Toni Ollikainen / AKK

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close