Rallicross SM -sarja 2022 sai arvoisensa päätöksen, kun SM-mitalitaistelut huipentuivat lauantaina Honkajoen Pesämäellä. Yleisö sai jännittää ratkaisuja loppuun saakka, kun muun muassa SuperCar-luokan Suomen mestari oli selvillä vasta kauden viimeisen lähdön ruutulipulla.
Finaaliviikonloppuun lähdettiin kuninkuusluokan osalta erittäin jännittävistä asemista, kun Jere Kalliokoski ja Mika Liimatainen starttasivat päätöskisaan ainoastaan yhden pisteen erolla toisistaan.
Tasainen meno jatkui myös Honkajoella alkuerissä ja semifinaaleissa, joten ratkaisun avaimet siirtyivät kauden päättävään finaalilähtöön.
Kalliokoski sai tuttuun tapaansa erinomaisen startin ja pyyhkäisi ensimmäiseen mutkaan piikkipaikalla. Lähdön tärkeys korostui tälläkin kertaa, kun alahärmäläinen pääsi tyhjällä radalla kasvattamaan eroa takana hiillostaneeseen Liimataiseen. Himoittu kuninkuusluokan Suomen mestaruus oli näin ollen sinetöity Kalliokoskelle, joka ei sortunut ajovirheisiin enää viimeisillä kierroksilla, vaikka katastrofiin olikin vielä ainekset.
– Ajattelin ennen finaalia, että varmaan mennään aika lujaa. Sain hyvän lähdön ja koitin vaan ladata niin kovaa kuin ikinä pääsee. Vielä viimeisillä kierroksilla ennen lisälenkkiä hukkaportin putki katkesi, mutta eroa oli siinä vaiheessa jo onneksi niin paljon, että pääsin ilman paukkuja kärjessä maaliin, Kalliokoski huokaisi.

Mestaruus oli Kalliokoskelle jo uran kolmas SuperCar-luokassa. Ensimmäinen SM-kulta irtosi kaudella 2016 ja edellinen tuli viime vuonna.
– Yksi kisa jäi tällä kaudella välistä ja tiukan taistelun jälkeen päästiin vielä taistelemaan mestaruudesta, joka ratkesi vasta finaalissa. Kyllä tämä toiseksi korkeimmalle nousee omista voitoista, Kalliokoski selvitti.
SM-pronssia pääsi juhlimaan suuren fanijoukkonsa edessä jo toista kertaa peräkkäin Henri Haapamäki.
Mikkonen ongelmista huolimatta hopealle
Olli Lahti varmisti SRC-luokan Suomen mestaruuden jo edellisessä kilpailussa Hyvinkäällä, mutta hopeaa ja pronssia oli vielä jaossa kauden päätöksessä.
Läpi kauden tekniikkaongelmista kärsinyt Ville Mikkonen oli tiukasti kiinni SM-hopeassa viikonloppuun lähdettäessä, mutta haasteita riitti myös Honkajoella. Mikkosen etumatka takana tuleviin oli kuitenkin sen verran suuri, että lauantaina kerätyt 19 SM-pistettä ja kakkossija riittivät kauden päätteksi SM-hopeaan.
– Aamulla piti vähän katsella putken päähän, että näkyykö siellä valoa, mutta kyllä sieltä vaan vielä noustiin. Finaalissa oli mukava lasketella, kun se oli oikeastaan ainut lähtö missä auto toimi. Hieno kausi, ollaan kyllä tyytyväisiä hopeaan, vaikka paljon oli teknisiä ongelmia matkan varrella. Näissä karkeloissa hopeaa ei tarvitse hävetä, tyytyväinen Mikkonen kommentoi.
Honkajoella voittoon ajoi Ari Salonen, joka nappasi luokassa samalla SM-pronssia. Kolmas oli Joni-Pekka Rajala. ”Jonttu” ajoi kolmannelle korokkeelle myös SuperCar-luokassa.
Venäläiselle jälleen SM-hopeaa
Myös Autokrossi-luokassa mestari oli selvillä Jere Tikan ajettua voitot kauden kaikista neljästä ensimmäisestä osakilpailusta.
Tuomas Venäläinen lähti ”Smurffi” -Datsunillaan suurimpana ennakkosuosikkina hopeajahtiin päätöskisassa, eikä mies siinä epäonnistunut. SM-hopea irtosi kakkossijan myötä lopulta selvällä erolla pronssia saalistaneeseen Mika Liimataiseen nähden.
– Lämmittäähän se mieltä, varmasti paremmin jo huomenna. Totta kai tavoitteet on ollut sen yhden pykälän korkeammalla, näkee kuitenkin että kyytiä on. Näitä onnistuneita kisoja kuitenkin pitäisi ajaa se viisi putkeen, nii tulisi se mestaruuskin, Venäläinen kommentoi finaalikisan jälkeen.
Liimatainen sen sijaan joutui jännittämään mitalinsa kohtaloa aivan loppumetreille saakka, sillä mies jäi kokonaan finaalin ulkopuolelle. Lucas Gabrielssonin olisi täytynyt nousta finaalissa palkintokorokkeelle, jotta mitali olisi matkannut Starlet-kuskin mukana Porvooseen. Gabrielsson jäi kuitenkin niukasti neljänneksi ja Liimatainen vei tasapisteisiin päättyneen kamppailun nimiinsä lopulta paremman osakilpailutuloksen turvin. Liimatainen saalisti tällä kaudelta mitalit komeasti molemmista ajamistaan luokista.
Honkajoella voittoon ajoi Aatu Matikainen Starletillaan. Kolmas oli Ville Saari.
Lautamäki mestariksi V1600-luokassa
Täksi kaudeksi SM-sarjan yhteyteen saapuneessa V1600 RC -luokassa päästiin jännittämään mitaliratkaisuja viimeiseen kisaan asti. Cup-mestariksi ajoi lopulta näytöstyyliin Matias Lautamäki, joka naulasi päätöskisa mukaan lukien peräti kolme voittoa Toyota Yariksellaan.
– Mestaruus maistuu tosi hyvälle, sitä lähdettiin hakemaan ja se saatiin, Lautamäki iloitsi mestaruuden ratkettua.
Hopea meni Honkajoella kolmanneksi ajaneelle Simo Tuunaselle ja pronssia otti Jesse Lammi.
Anton Seppä oli päätöskilpailussa luokan kakkonen.
Lopulliset pistetilanteet
SuperCar
1. Jere Kalliokoski 114p
2. Mika Liimatainen 109p
3. Henri Haapamäki 88p
4. Antti Suutarinen 81p
5. Jari Putkinen 70p
SRC
1. Olli Lahti 110p
2. Ville Mikkonen 95p
3. Ari Salonen 91p
4. Joni-Pekka Rajala 77p
5. Christian Jensen 75p
Autokrossi
1. Jere Tikka 117p
2. Tuomas Venäläinen 101p
3. Mika Liimatainen 83p
4. Lucas Gabrielsson 83p
5. Iivari Niemi 60p
V1600 RC (cup)
1. Matias Lautamäki 111p
2. Simo Tuunanen 92p
3. Jesse Lammi 88p
4. Ville Tuominen 79p
5. Anton Seppä 79p
Kaikki tulokset ja pistetilanteet
Teksti: Taneli Niinimäki / Rallicross SM -viestintä
Kuvat: Toni Ollikainen / AKK