Rallicrossin SM-kausi 2022 huipentuu Honkajoella!

Rallicrossin SM-kausi 2022 on saamassa erittäin mielenkiintoisen päätöksen tulevana lauantaina Honkajoen Pesämäellä, kun viivalla nähdään yhteensä peräti 84 kuljettajaa neljässä eri luokassa. Mitaleista tullaan näkemään varmasti hienoa taistelua heti alkueristä lähtien, ja kaksi mestariakin on vielä kruunaamatta.

SM-sarjan kuninkuusluokka, SuperCar, on jännittävässä tilanteessa. Sarjaa johtaa kahdessa luokassa urakoiva Mika Liimatainen ennen Jere Kalliokoskea ja kolmantena olevaa Henri Haapamäkeä, joka starttaa mitalijahtiin monisatapäisen fanijoukon, ”Oranssin armeijan”, saattelemana.

Kun tuloksista pudotetaan huonoin osakilpailu pois, on Suomen mestaruudesta tulossa kahden kuljettajan taistelu. Yhden kilpailun välistä jättänyt Kalliokoski on tämän myötä yhden pisteen edellä Liimataista.

– Odotan tiukkaa kisaa etenkin Liimataisen kanssa, mutta on siellä muitakin kovia kavereita vastassa. Hienoa, kun vanha kilpakumppani Karttunenkin on taas viivalla. Mitään monimutkaista taktiikkaa ei voi luoda, vedetään täysillä, tavoitteena on hakea mestaruus, Kalliokoski kertoo tiedotteessaan.

Kauden päätöskisassa nähdään totta tosiaan myös erittäin mielenkiintoinen nimi mukana, kun rallicrossin moninkertainen SM-mitalisti Aki Karttunen taluttaa tutun Honda Civicinsä viivalle pitkän tauon jälkeen.

SRC-luokassa mitalisijoja auki

Olli Lahti varmisti SRC-luokan Suomen mestaruuden jo edellisessä osakilpailussa Hyvinkäällä, mitalisijoille on kuitenkin mahdollisuuksia vielä usealla kuljettajalla.

Ville Mikkosella on päätöskisaan lähdettäessä tiukin ote SM-hopeaan, mutta ainakin pronssisen mitalin kohtalo on vielä täysin avoin.

Venäläinen kiinni SM-hopeassa

Autokrossi-luokassa oli tällä kaudella yksi mies ylitse muiden. Jere Tikka naulasi voitot kaikista neljästä ensimmäisestä osakilpailusta ja varmisti mestaruutensa jo Hyvinkäällä.

Luokan hopeamitalissa on erittäin vahvasti kiinni Tuomas Venäläinen, mutta Mika Liimataisella ja Lucas Gabrielssonilla on vielä teoreettiset mahdollisuudet kiriä liekehtivää Datsun Finniä kuljettavan Venäläisen ohi. Tämä vaatisi kuitenkin suurta epäonnea Venäläiseltä ja onnistumisia muilta.

Kuka korjaa potin V1600-luokassa?

Uudessa SM-sarjan yhteydessä ajettavassa huipputasaisessa V1600-luokassa taistellaan tällä kaudella Cup-mestaruudesta. Tällä hetkellä Simo Tuunanen ja Jesse Lammi pitävät kärkitilaa 88 pisteellä, Matias Lautamäen ollessa kolmantena 85 pisteellä. Kun pistelaskuista tiputetaan huonoin kilpailu pois, niin tilanne kääntyykin Lautamäen eduksi yli kymmenellä pisteellä. Teoriassa nyt neljäntenä olevalla Ville Tuomisellakin on vielä erittäin ohut mahdollisuus mestaruuteen.

Tätä spektaakkelia ei kannata missata, onhan rallicross parasta paikan päällä!

Honkajoen osakilpailua voit seurata alkueristä lähtien suorana Moottoriurheilu.tv:n YouTube -kanavalla.

Kilpailuun myydään ennakkolippuja osoitteessa: www.coregoshop.fi/rx2022/

Sisäänpääsylipun hinta on portilta ostettuna 25 euroa. Kaikki alle 12-vuotiaat pääsevät vanhempiensa kanssa seuraamaan kilpailua maksutta.

Aikataulu:

9:00 Warm-Up
10:30 Alkuerät 1-3
15:00 Semifinaalit
16:00 Finaalit
16:30 Palkintojenjako

Tulospalvelu ja pistetilanteet

Teksti: Rallicross SM / Viestintä
Kuva: Toni Ollikainen / AKK

Lähde (pistetilanteet): Team Laine Timing

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close