Rallicrossin SM-kausi 2023 huipentuu 9.-10. syyskuuta Joensuussa, kun sarjan päätöskilpailu Mekonomen Rallicross SM, ajetaan Ylämyllyn moottoriradalla. Kilpailun järjestää Joensuun Urheiluautoilijat.
Kausi avattiin toukokuussa Ahveniston legendaarisella moottoriradalla, jonka jälkeen toiset pisteet jaettiin kesäkuussa OuluZonella. Kolmas osakilpailu ajettiin heinäkuun lopulla Kouvolan Tykkimäellä, josta SM-karavaani suuntasi elokuussa Nokialle.
Ylämyllyn moottorirata on SM-sarjan kuljettajille tuttu viime vuosilta, mutta nyt Joensuussa taistellaan ensimmäistä kertaa rallicrossin Suomen mestaruuksista. Pituutta radalla on reilu kilometri, josta ajetaan soralla n. 60%.
Joensuun osakilpailun toteutetaan Kouvolassa ajetun konseptin mukaisesti, eli lauantaina ajetaan perinteiset ”koppiautoluokat” sekä crosskartien Xtrem ja sunnuntaina on ohjelmassa crosskartien junioriluokat.
SuperCar-luokassa edetään päätöskilpailuun erittäin mielenkiintoisista asetelmista, kun sarjan kärkikaksikko, Mikko Ikonen ja Mika Liimatainen, starttaavat kauden huipennukseen ainoastaan pisteen erolla toisistaan. Myös sarjakolmosena oleva lajilegenda Joni-Pekka Rajala on erittäin tiukasti SM-mitalissa kiinni, mutta mestaruuteen vaadittaisiin jo kärkikaksikolta hurjaa epäonnea.

Crosskartien Xtrem-luokassa Riku Huuhka on esiintynyt tällä kaudella erittäin vakuuttavasti ja lähtee viimeiseen osakilpailuun 15 pisteen etumatkalta. Huuhkan takana on kuitenkin tiukempaa, kun Eetu Virkkusen johdolla seuraavat neljä kuljettajaa mahtuvat ainoastaan 9 pisteen sisään toisistaan. Mitaleille on tässä luokassa teoreettisia mahdollisuuksia vielä peräti kahdeksalla kuljettajalla.

SRC-luokassa tilanne on erittäin jännittävä. Kaksi osakilpailua voittanut Ville Mikkonen lähtee viiden pisteen johtoasemasta Joensuuhun, mutta toisena oleva Jonttu Rajala on tunnetusti ollut kovassa iskussa, kun taistellaan Suomen mestaruuksista. Myös kärkikaksikon takana on kova taistelu käynnissä, kun Petro Koski, Joonas Juupajärvi ja Christian Jensen starttaavat kauden päätökseen kuuden pisteen sisällä toisistaan.

Autokrossi-luokka on ollut jälleen tänä vuonna huipputasainen. Neljään ensimmäiseen osakilpailuun on saatu neljä eri voittajaa ja kärkikolmikko mahtuu kuuden pisteen sisään toisistaan. Aatu Matikainen on ollut vahvassa vireessä ja pitää luokan piikkipaikkaa hallussaan, mutta toisena oleva Mika Liimatainen ja vasta 14-vuotias Joni Turpeinen lähtevät kultajahtiin aivan Matikaisen kannassa.

V1600-luokka sai kaipaamansa SM-arvon täksi kaudeksi, joten luokan ensimmäinen Suomen mestari kruunataan Joensuun Ylämyllyllä. Mestaruudessa on vahvimmin kiinni kaksi osakilpailua voittanut Anton Seppä, mutta Elias Kalliokoski lähtee SM-finaaliin vain kolmen pisteen takamatkalta. Luokassa kolmantena ennen Joensuuta on viime edellisessä osakilpailussa avausvoittonsa napannut Riku Huuhka.

Kovaa on taistelu myös crosskartien junioriluokissa. Ainoastaan Xtrem Junior -luokan mestaruuskamppailussa on jo nähty ratkaisun makua, kun Mikael Uitto on napannut voitot kauden kaikista neljästä osakilpailusta ja lähtee 12 pisteen karkumatkalta viimeiseen koitokseen. Kärkikolmikon täydentävät tuttuun tapaan Joonatan Ylilammi ja Lauri Halonen. Sama kolmikko on dominoinut kuluneella kaudella myös Pohjoismaista RallyX-sarjaa.

125/250cc -luokassa kärkikolmikko on päässyt karkaamaan muilta ja mitalit tullaan erittäin todennäköisesti ratkaisemaan luokkaa tähän asti hallinneen Eemil Piiran ja takana vaanivien Pauli Turpeisen sekä Jesper Rantasen välillä.

85cc-luokassa on jaossa Suomen juniorimestaruus. Vahvimmin siinä ovat kiinni kärkipaikkaa pitävä Iivari Männistö ja vain kuuden pisteen päässä toisena oleva Jere Huuhka. Kaksikko on esiintynyt tällä kaudella erittäin tasaisesti, joten mestaruustaistelun osalta tilanne on vielä täysin auki.

Joensuun päätösosakilpailusta toteutetaan tuttuun tapaan livelähetykset Moottoriurheilu.tv:n YouTube-kanavalle molemmilta kisapäiviltä, joten lajin fanit pääsevät herkullisesti käsiksi kaikkiin tapahtumiin läpi kisaviikonlopun.
Crossi on totutusti parasta paikan päällä, joten nähdään Ylämyllyllä!
Teksti: Rallicross SM / Viestintä
Kuvat: Toni Ollikainen / AKK