Rallicrossin SM-kausi starttasi Pesämäen moottoriradalla, Honkajoella. Vielä aamun vapaissa harjoituksissa rata oli sateen jäljiltä liukas, mutta alkueriin startatessa tummat pilvet väistyivät ja kauden avaus päästiin viemään läpi oikein mainioissa olosuhteissa.
SuperCar-luokassa tahtipuikkoa heilutteli edelliskauden SM-pronssimitalisti Jere Kalliokoski. Haastajaa Kalliokoskelle ei löytynyt, ja nuorukainen tykittikin kaikissa päivän viidessä lähdössä Ford Fiestallaan selvään voittoon. Finaalissa toiseksi ajoi Mika Liimatainen ja kolmas oli Jukka Pykäläinen.
– Kyllä oli täydellinen päivä. Jokaisesta lähdöstä tuli voitto, vaikka aamusta vähän meinasikin näyttää siltä, että on ongelmia. Kuitenkin selätettiin ne ja ajettiin hieno päivä. Kyllähän se voittaminen on aina hienoa, en laita vastaan, Kalliokoski totesi tyytyväisenä.
Aamun vapaissa harjoituksissa nopeinta vauhtia pitäneen Henri Haapamäen kilpailu päättyi teknisen vian seurauksena jo heti ensimmäisessä alkuerässä.
Olli Lahti nousi vaikeuksien kautta voittoon SRC-luokassa
SRC-luokassa nähtiin hieno kamppailu voitosta, kun toisessa alkuerässä keskeyttämään joutunut Olli Lahti taisteli itsensä finaaliin ja vielä voittoon asti. Kaikissa kolmessa luokassa urakoiva Joni-Pekka Rajala oli alkuerissä ja semifinaalissa lähes pitelemätön, mutta joutui finaalissa taipumaan toiselle sijalle. Luokan kolmannen sijan nappasi finaalissa Ari Salonen.
– Suuret kiitokset huoltotiimille, kun laittoi auton niin hyvään kuntoon, että päästiin jatkamaan. SM-pistekärjessä tästä on hyvä lähteä seuraaviin kisoihin. Ja kyllähän se on hienoa, että pystyy ”Jontunkin” (Rajala) joskus voittamaan ihan ajamalla, Lahti naurahtaa.
Joni-Pekka Rajala taisteli Autokrossi-luokan SM-kärkeen
Autokrossi-luokka osoitti jälleen kerran tasaisuutensa, ja SM-pisteistä nähtiin hienoa taistelua läpi päivän. Finaalissa voittoon ajoi lopulta huiman viimeisen kierroksensa ansiosta ”Jonttu” Rajala, joka sai lopussa revittyä Datsunistaan kaikki paukut irti. Toiseksi ajoi niin ikään Datsun Finn:llä Tuomas Venäläinen, ja kolmas oli alkueristä korkeimman pistepotin saalistanut Jori Seppälä.
– Oli kovaa kisaa alusta asti ja Tuomas (Venäläinen) haastoi ihan tosissaan. Mutta kääntyi vaan meille ja meidän tiimille, hyvät avauspisteet saatiin tästä. Nyt on hyvä jatkaa eteenpäin, mutta kausi on vasta alussa ja mitä vain voi vielä tapahtua, Rajala kommentoi päivän päätteeksi.
Rallicross SM -sarja jatkuu 10. heinäkuuta Murtoharjun moottoriradalla, Jalasjärvellä.
Teksti: Rallicross SM / Viestintä
Kuva: Toni Ollikainen / AKK